Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Rokkilegenda Michael Monroe ”Elämä on suora lähetys”

TAINOLA SHOW
Rokkilegenda Michael Monroe kertoo Tainola Show´ssa uudesta levystään ja vauhdikkaista vuosistaan.
Kun rokkilegenda Michael Monroe istahtaa Tainola Show´n nahkatuoliin, alkaa juttu luistaa. Muusikko kertoo lokakuun 16. päivä ilmestyvästä albumistaan Blackout States ja jo julkaistusta sinkustaan Old King´s Road kuuntele kappale tästä.

– Levyltä lohkaistu single, Old King´s Road kertoo Lontoosta ja ajasta, kun muotia oli kulkea hakaneula poskessa, eli 1970-luvusta.

Haastattelussa Monroe miettii elämäänsä, ikäänsä ja sen tuomaa kokemusta.

– Minusta ei tule koskaan aikuista. Jos tulisi, voisin lopettaa olemaan ympäristöstäni tietoinen, hän sanoo.

Michael Monroe oli yhdeksänvuotias, kun hän perusti ensimmäisen bändinsä. Ura on ollut pitkä ja siihen kuuluu oleellisena osana Hanoi Rocks sekä kiertäminen ympäri maailmaa monien maailman kuuluisimpien muusikoiden kanssa.

– Kavereita on ympäriltä kuollut, olen kokenut ja nähnyt paljon. Elämäni heijastuu biiseihin. Ei ihmisen tartte laittaa aivoja narikkaan, vaikka on rokkari, hän painottaa.

Vaikka Monroen musiikillinen tie on ollut pitkä, hän sanoo edelleen oppivansa uutta.

– Opin koko ajan. En ole koskaan valmis. Vuodet ovat opettaneet minua arvostamaan elämää. Toki olen ollut sellaisissa paikoissa, missä kaikki eivät voisi olla, Monroe sanoo ja kertoo tarinan Bruce Springsteenistä ja Helvetin enkeleiden varapresidentistä.

Monroe on siitä harvinainen suomalaismuusikko, että hän on esiintynyt maailman tähtien kanssa. Hän ei silti ole ylpistynyt.

– Olen pysynyt maan läheisenä. Kusi ei saa nousta päähän. Jos tulisin idiootiksi, se ei olisi minkään arvoista. Ei saa ylpistyä.

– Rokkijengissä on paljon kuuluisia ääliöitä, joilla on suuret egot. Mielestäni tulee käyttäytyä arvonsa mukaisesti. Rokkipiireissä jengi ylpeilee, miten paljon se sekoilee. Ei sekoilu ole ylpeyden aihe, Monroe huomauttaa.

Monroe muistuttaa myös kirjoittamastaan kirjasta, jossa hän perää vastuunottamista teoistaan.

– En halua, että yksikään lapsi mene tekemään mitään tyhmää, kuten minä olen tehnyt. Monet skidit alkavat vetää heroiinia, koska Keith Richardskin on niin tehnyt. Kama ei auta ketään paremmaksi, päinvastoin, legenda ohjeistaa.

Voice of Finland -valmentajanakin tunnettu Monroe nauraa, että ohjelman myötä jopa kolmevuotiaat tunnistavat hänet nykyään. Ihailijakaartin ikäraja on laidasta laitaan.

– Lapset pysäyttelevät kaduilla. Ei haittaa, he eivät koskaan teeskentele. Ehkä he ajattelevat myös, että olen piirrossarjan hahmo, Monroe nauraa.

Omassa elämässään Monroe on tehnyt paljon asioita ja hän miettiikin, mitä tekisi toisin, jos voisi kelata taaksepäin.

– Jos olisin tiennyt nuorena, mitä nyt tiedän, olisin tehnyt tietyt asiat toisin. Elämä on kuitenkin livenä (suora lähetys), ei ole kenraaliharjoituksia. Näin se menee.

– En kadu mitään, sillä en tiennyt paremmin. Opin kantapään kautta. Ei sitä pysty sanomaan, mitä tietää pikkupentuna. Turha katua, se ei hyödytä. Parhaani olen aina tehnyt, mutta aina en ole onnistunut.

Tainola Show´ssa legenda puhuu kauniisti vaimostaan, joka kuulemma pitää miehensä jalat maanpinnalla. Hän paljastaa myös muun muassa sen, mitä kotitöitä tekee.

Lue juttu päivän printtilehdestä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

  9. 9

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. Näytä lisää