Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Runebergin rouvan pöytälaatikon aarre yli 150 vuoden takaa sai vihdoin teatteriensi-iltansa

Näytelmä
Svenska Teatern teki näytelmän Suomen ensimmäisestä historiallisesta romaanista. Fredrika Runeberg piti sitä yli 10 vuotta pöytälaatikossa ennen julkaisua.
Svenska Teaternissa Helsingissä sai keskiviikkona ensi-iltansa Fru Catharina Boije och hennes döttrar (Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä).

Se perustuu parhaiten kansallisrunoilijan vaimona muistetun Fredrika Runebergin (1807–1879) vuonna 1858 ilmestyneeseen romaaniin, joka sijoittuu isonvihan aikaan 1700-luvun lopulle.

Romaani kuvaa hämmästyttävän modernisti rakkautta sodan varjossa – aatelisrouva tyttärineen joutuu kotoa, kun kasakat hyökkäävät ja polttavat kartanon. Isosisko Margaretan auttaa pakoon sissikersantti, ja pari rakastuu. Nuorempi Cecilia taas ei tule onnelliseksi hänelle valitun paronin kanssa.

Fredrika sai sysäyksen tarinaan nähtyään Tampereella Hatanpään kartanossa ovimaalauksen, jossa hämähäkki on laskeutumassa pelästyneen naisen päälle. Tämä on Cecilian esikuva ja esikoisromaanin kehyskertomus.

Fredrika on kertonut kirjoittaneensa Boijen jo 1840-luvulla mutta lykänneensä julkaisua, koska ei halunnut olla historiallisen romaanin uranuurtaja Suomessa. Niinpä Sakari Topelius ehti ensin julkaista Välskärin kertomukset.

Tytöille vapauksia poikkeusoloissa

– Olen hirvittävän iloinen, että kirjasta on tehty näytelmä, sanoo pohjoismaisen kirjallisuuden emeritaprofessori Merete Mazzarella, joka on kirjoittanut kirjankin Fredrika Runebergista.

Hänen mukaansa Fredrika kirjoitti isonvihan ajasta, koska halusi näyttää, että tytöt saavat enemmän vapauksia poikkeusoloissa.

Isovihaksi kutsutaan Suuren Pohjan sodan aikaista venäläismiehitystä Suomessa 1713–21. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Miehitysajan olot vaihtelivat eri puolilla Suomea. Ajan sodankäynnin tapojen mukaisesti venäläiset sotilaat ryöstivät asukkaita, verisestikin.

– Naiset lähtivät kotoa, koska venäläiset polttivat kodin. Muuten he eivät olisi saaneet kokea mitään, Mazzarella sanoo.

Hänen mukaansa Fredrika Runebergin koko tuotanto käsittelee naisen toimintavapautta.

– Toinen Fredrika Runebergille tärkeä ajatus, nykyään itsestäänselvyys, on että nuoren tytön täytyy saada tutustua aviopuolisoonsa etukäteen.

Ajankohtaista romaanissa on äidin ja tyttären suhde: kuinka tyttäret vapautuvat äidistä; samoin kahden naistyypin kuvaus.

– Margareta on vahva, rohkea ja aloitteellinen, Cecilia taas pehmeä, varovainen, unelmoivampi. Heistä Margareta pärjää hyvin, Mazzarella sanoo.

Mukana myös fantasiaa ja gotiikkaa

Teatteriversio oli tekstin dramatisoineen Sofia Aminoffin idea.

– Se on fantastinen romanttinen emansipaatioromaani, ensimmäinen Suomessa kirjoitettu historiallinen romaani joka nostaa esiin naisen itsensätoteuttamisen ja hyvän avioliiton teemat. Ja että siinä lisäksi on vielä satua, unta, fantasiaa, gotiikkaa, melodraamaa, hämmästelee Aminoff.

Hän kehuu ja kiittää hyvästä yhteistyöstä ohjaaja Cilla Backia, joka on tunnettu syvistä naiskuvauksista.

Pääosat esittävät Linda Zilliacus, Misa Lommi ja Nina Hukkinen.

– On ironistakin, että 1800-luvulla kirjoitettu tarina, joka sijoittuu 1700-luvulle, lopulta nyt 2000-luvulla antaa naisille tilaa teatterin näyttämöllä, Aminoff naurahtaa.

Perheenemäntä kirjoitti iltapuheinaan

Fredrika Runeberg muistetaan ehkä parhaiten tortuista, mutta hän oli merkittävä kirjailija ja lehtikirjoittaja perheen­emännän ja kahdeksan lapsen äidin roolin ohessa.

Fredrika oli saanut käydä kouluja ja oli miehensä sielunkumppani – ja mukana kulttuurikerman Lauantaiseuran keskusteluissa.

Mauri Kunnas on sepittänyt Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjaan keskustelun, jossa Runebergien kotona Porvoossa kyläilevä J.V. Snellman kysyy, miksei Fredrika, etevä kirjoittaja, kirjoita enemmän.

Fredrika kertoo aikovansa kyllä kirjoittaa, kunhan päivän työt on hoidettu: tehty eväsleivät pojille ja miehelle, pyykit ripustettu, omenat kerätty, vaatteet paikattu ja silitetty, lapsia autettu läksyissä, hillot keitetty, polttopuutilanne selvitetty, pistokkaat istutettu ja iltapuuro keitetty illallisen jälkeen.

Kunnaksen Snellman päätyy ihmettelemään, että Fredrika on kirjoittanut niinkin paljon.

– Hän oli todellakin tärkeä kirjailija, sanoo emeritaprofessori Merete Mazzarella.

– Hän painotti, että naiset ovat yhtä päteviä kuin miehet, kunhan saavat samat mahdollisuudet, koulutuksen ja itsetunnon. Mutta hän ei ollut miestenvihaaja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen taistelevat parisprintin MM-kullasta – IS seuraa

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  6. 6

    Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

  7. 7

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  8. 8

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  9. 9

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  10. 10

    Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarinen ja Kerttu Niskanen taistelevat parisprintin MM-kullasta – IS seuraa

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  6. Näytä lisää