Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Häiriintynyt fani piinaa Sarah Palinin tytärtä – lähetti jo muuttokuormansa kotiovelle

ihailija
Sarah Palinin Bristol-tytär kärsii todella innokkaasta ihailijasta.
Amerikkalaispoliitikko Sarah Palinin Bristol-tyttärellä on todella innokas ihailija, joka kuvittelee olevansa Bristolin lapsen isä. Bristolille tuntematon mies vannoo haluavansa kasvattaa ”parin yhteisen lapsen” Bristolin kanssa, ja on jopa lähettänyt naiselle kihlasormuksen ja kosintakirjeen.

Viihdesivusto TMZ:n mukaan tilanne on alkanut muuttua jo hieman pelottavaksi, sillä nyt teksasilainen Michael Cummings -niminen mies on lähettänyt Bristolin ovelle oman muuttokuormansa. Kuorman mukana on ollut muun muassa miehen kahvinkeitin ja muuta henkilökohtaista omaisuutta.

Muun muassa Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kisassa mukana ollut Palin hankki miehelle lähestymiskiellon jo kaksi vuotta sitten tapahtuneen kosinnan jälkeen, mutta kiellot ovat ehtineet vanhentua. Mieleltään järkkynyt fani ei myöskään ole aiemmin välittänyt oikeuden langettamista kielloista.

Palin haki itselleen myös poliisin erityissuojelua, kun mies ilmestyi Bristolin Tripp-pojan syntymäpäiville. Tämän jälkeen mies lähetti Bristolille postissa veitsen.

Myös 42-vuotiaan Cummingsin oma äiti on ilmoittanut epävakaan poikansa liikkeistä poliisille, sillä myös äiti pelkää poikansa tekevän jotain peruuttamatonta.

TMZ:n mukaan Palin on nyt hankkinut uuden kiellon, jonka mukaan Cummings ei saa tulla 300 metriä lähemmäksi häntä tai hänen perhettään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. 6

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    7. 7

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    8. 8

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    9. 9

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    6. Näytä lisää