Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Antti Reini: Lapuan patruunatehtaan räjähdys hätkäytti – ”vaikea käsittää”

Illalla tv:ssä
Näyttelijä Antti Reini kertoo uudessa Katastrofin anatomia -sarjassa suomalaisia koskettaneista suuronnettomuuksista.
Katastrofin anatomia, to 17.9. alkaen Nelonen klo 20.00

Uudessa Katastrofin anatomia -sarjassa Antti Reini käy asiantuntijoiden kanssa läpi suomalaisia eniten koskettaneita suuronnettomuuksia.

Sarjassa selvitetään, mitkä tekijät johtivat esimerkiksi Konginkankaan bussiturmaan, Myyrmannin kauppakeskuksen räjähdykseen tai Kaakkois-Aasian tsunamiin.

On hyvin vaikea hahmottaa ja käsittää, että koko rakennus on räjähtänyt sekunnin kahdestoistatuhannesosan aikana ensimmäisestä kipinästä.

– Kaikki jaksot ovat olleet itsessään kiinnostavia, mutta absurdeimpiin kuuluu vuoden 1976 Lapuan patruunatehtaan räjähdys. On hyvin vaikea hahmottaa ja käsittää, että koko rakennus on räjähtänyt sekunnin kahdestoistatuhannesosan aikana ensimmäisestä kipinästä. Siinä ajassa ei edes silmää ehdi räpäyttää, Antti Reini sanoo.

Lapuan räjähdystä käsitellään jaksossa, joka nähdään 5. marraskuuta. Sarjan avaa Konginkankaan bussiturma.

Lohduttavaa Reinin mielestä on, että monet sarjassa käsitellyt onnettomuudet ovat johtaneet niihin johtaneiden olosuhteiden korjaamiseen.

– Tosin ikävä kyllä usein katastrofin on pitänyt jo tapahtua ennen kuin siihen herätään. Se ihmetyttää.

Katastrofin anatomia alkaa tänään Nelosella. Seuraavan jakson voi katsoa aina viikoittain etukäteen maksullisesta Ruutu+-palvelusta.

Lue lisää Reinistä ja Katastrofin anatomiasta uudesta Ilta-Sanomat Tv-lehdestä (38/2015)!

Nämä katastrofit sarjassa käsitellään:

17.9. Konginkankaan bussiturma.

24.9. Myyrmannin räjähdys.

1.10. Estonian uppoaminen.

8.10. Sellon ampumavälikohtaus.

15.10. Tapaninpäivän tsunami.

22.10. Tshernobylin ydinvoimala­onnettomuus.

29.10. Jokelan junaturma.

5.11. Lapuan patruunatehtaan räjähdys.

12.11. Copterlinen helikopteri­onnettomuus.

19.11. Finn-Balticin haaksirikko.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    5. 5

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    6. 6

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    9. 9

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    10. 10

      Upeaa, Krista! Pärmäkosken kaulaan pujotettiin MM-hopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    5. 5

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    6. Näytä lisää