Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Huima muodonmuutos! Povipommi treenasi itsensä bodauskisoihin kahdessa kuukaudessa – vertaa kuvia

Tv-lehti arvioi
Brittiläinen glamourmalli Jodie Marsh tutustuu uutuussarjassa omakohtaisesti muun muassa kehonrakennukseen ja pettämiseen.
Jodie Marsh: Bodarit, Frii klo 19.30

Ensireaktio Jodie Marsh -uutuusohjelmaa katsoessa on jaiks. Brittiläinen glamourmalli Jodie Marsh astuu autosta tummanruskeaksi öljyttynä, noin metrin mittaiset irtoripset räpsyen ja äärimmilleen itsensä kuihduttaneena – kaikesta muusta paitsi lihaksista ja rinnoista. Näky on todella pelottava.

Sitten tausta paljastuu: tämä on Marshin kisalook. Naisellisista muodoistaan tunnettu Marsh on treenannut itsensä kahdessa kuukaudessa siihen kuntoon, että kehtaa osallistua kehonrakennuskisoihin, joihin monet treenaavat vuosia.

Ainakin maallikolle lopputulos menee ihan täydestä. Kunnioitettava saavutus sinänsä, vaikka eihän tuossa terveyden kannalta mitään järkeä ole.

Marshin dokumenttisarja on valmistunut viime vuonna, mutta itse kehonrakennusprojekti ajoittuu paria vuotta aiemmaksi. Se ei ollut Marshin ensimmäinen kokeilu lihasten kasvattamisen saralla. Hän kiinnostui fitness-urheilusta ja kehonrakennuksesta jo vuonna 2009, joten pohjat olivat olemassa, kun kahdeksan viikon muskelirutistukseen lähdettiin. Ohjelman alussa Marsh on silti muodoiltaan hyvin pehmeän naisellisessa kunnossa.

Brittimallin lihasprojektilla on ollut myös synkempi sivujuonne. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että Marsh oli markkinoinut Semtex-nimisiä laihdutuspillereitä. Ikävä kyllä samaa nimeä kantaa myös muoviräjähde, joka on yhdistetty muun muassa Lockerbien ja Harrods-tavaratalon terrori-iskuihin.

Myöhemmissä jaksoissa huumeita ja pettämistä

Nimeään kantavassa dokumenttisarjassa Marsh tutustuu omakohtaisesti muihinkin kiistanalaisiin ilmiöihin kuin kehonrakennukseen. Luvassa on muun muassa ohjelmat huumausaineista, kauneusleikkauksista ja pettämisestä. Ensimmäisen jakson kaltaisia kokeiluja esimerkiksi huumeista tuskin on sentään luvassa, eikä teemoilla muutenkaan tunnu olevan toistensa kanssa muuta tekemistä kuin Jodie Marsh.

Kovin paljon uutta tietoa bodauksesta tai sen haitoista avausjakso ei tarjoa, mutta mallikuikelon hiilaritankkaus on yllättävän viihdyttävää katsottavaa. Pisteet Marshille myös heittäytymisestä.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    10. 10

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. Näytä lisää