Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -sulhanen hakee avioeroa

ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -suosikkisarjan ensimmäisellä kaudella Miia Ezenin kanssa avioitunut Olli Laine hakee avioeroa.
Ensitreffit alttarilla -pari Olli Laine ja Miia Ezen ilmoittivat erostaan jo elokuussa. Tuolloin he eivät kuitenkaan olleet jättäneet erohakemusta, vaan Vantaan käräjäoikeudesta kerrotaan Ilta-Sanomille, että Olli Laine jätti avioerohakemuksen yksin 1.9.

Miia Ezen on kirjoittanut blogissaan hänen ja Ollin olevan erosta huolimatta hyviä ystäviä.

– Hetki sitten etsin rakkautta TV-ohjelmasta sitä löytämättä. Uusia ystäviä se kyllä toi mukanaan, mikä olikin asia, jota vähintään toivoin. Yksi sivu oli käännetty elämässäni. Tai oikeastaan ei. Tämä oli täysin uusi luku. Tuntuu, että olen oppinut niin paljon, että eläminen on siirtynyt taas jollain tavalla uudelle tasolle. Osaan ottaa taas rennosti, vaikka suunnittelen tulevaisuuttani silti innolla, Miia kirjoittaa blogissaan.

Hän kirjoittaa myös ostaneensa Ollille syntymäpäivälahjaksi kellon.

– Halusin muistaa myös exääni Ollia hänen syntymäpäivänään. Olemmehan jakaneet hyvin erikoisen kokemuksen yhdessä ja hän on edelleen ystäväni. Tässäkin ympyrä sulkeutui, koska viime vuonna kaiken uuden alussa annoin hänelle lahjaksi Suunnon kellon hänen ystäviensä kanssa.

Ollin ja Miian erohakemuksesta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Avioituivat tv-ohjelmassa

Miia ja Olli avioituivat paljon huomiota herättäneessä ohjelmassa viime kesänä. He viettivät ensimmäistä hääpäiväänsä 15. kesäkuuta.

Viime keväänä Miia kertoi IS:n haastattelussa etsineensä ohjelmasta tosissaan elämänpituista rakkautta. Hän oli ollut naimisissa kerran aikaisemminkin, mutta suhde ei kestänyt etäisyyttä. Deittailukaan ei ottanut onnistuakseen.

– Olin ollut kuusi vuotta sinkkuna, ja taustalla oli paljon epäonnistuneita juttuja. Suoraan sanoen olin tapaillut vain vääränlaisia miehiä, se oli sellaista ulkonäkökeskeistä. En ollut uhrannut ajatuksia sille, että miehen kanssa pitäisi olla jotain yhteistä, Miia kertoi IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää