Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Putouksen voittanut tv-tähti – nämä kaksi asiaa ovat uudessa sketsihahmossani

Putous
Munamies-hahmollaan ihastuttanut Riku Nieminen kertoo hyvän ohjaajan vaikuttaneen päätökseen lähteä mukaan sarjan seitsemännelle kaudelle.
Putouksen alkuperäiseen kokoonpanoon kuulunut näyttelijä Riku Nieminen tekee paluun sarjan seitsemännellä tuotantokaudella.

– Sitä sanotaan, että vanha suola saattaa jäädä janottamaan. Tässä mielessä se piti paikkansa, Munamies-sketsihahmollaan ohjelman toisen tuotantokauden voittanut Nieminen perustelee.

– Tosi isona vaikuttimena oli se, että Teppo (Airaksinen) ohjaa tämän kauden. Meillä on mennyt Tepon kanssa ohi suun aikataulusyistä monta proggista. Olen pitkään tykännyt hänen töistään ja kuullut hänestä hyvää, sen takia tahdoin lähteä mukaan. Nyt kun olemme noita inserttejä tehneet, niin hänhän on ihan täysi mulkku, Nieminen vitsailee.

Omaksi suosikkihahmokseen Nieminen nimeää Krista Kososen sarjan neljännellä kaudella esittämän Kristoffer Taxfreen.

– Joka kerta, kun hänestä näkee jonkin kuvan, alkaa naurattaa. Hahmo on erittäin hyvä ja sillä on hyviä hokemia, kuten ”jono liikkuu” ja ”krisu ei kesää enää.” Se on jäänyt mulle semmoiseksi ”ah jes!”

Tulevalla kaudella nähtävästä sketsihahmostaan Nieminen suostuu paljastamaan kaksi asiaa.

– Hän on suomalainen ja melkein täysissä järjissä. Siinäpä ne tärkeimmät

Jos Riku Niemisestä julkaistaisiin lööppi, mitä siinä lukisi?

– Toivon, että se olisi jokin tyyliin ”Entinen Putous-tähti, nykyinen Eurojackpot-voittaja, lahjoitti kuusi miljoonaa hyväntekeväisyyskohteisiin”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    8. 8

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    9. 9

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää