Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

70-luvun poikabändi palaa – vain kolme on joukosta jäljellä

Katso kuvat!
Bay City Rollers konsertoi aikoinaan Suomessakin skottiruutuun pukeutuneille teinifaneilleen. Nyt yhtye palaa parrasvaloihin, mutta pienemmällä kokoonpanolla.
1970-luvulla teinityttöjä villinnyt Bay City Rollers -yhtye ilmoitti toissa päivänä palaavansa lavoille. Laulaja Les McKeown, basisti Alan Longmuir ja kitaristi Stuart Wood lupasivat pitkäaikaisten faniensa saavan näin ”kaikkien aikojen joululahjan”. Ensimmäinen lavaesiintyminen on luvassa Glasgow’ssa joulukuun 20. päivänä.

Kaksi on kokoonpanosta kuitenkin poissa: kitaristi Eric Faulkner ja Alan Longmuirin pikkuveli, rumpali Derek Longmuir.

– Derekiä ei vain kiinnosta, hän on työskennellyt kardiologisena hoitajana jo 28 vuotta. Hän teki täydellisen uranvaihdoksen, McKeown kertoi bändin pitämässä lehdistötilaisuudessa Guardian-lehdelle.

Sitä McKeown ei maininnut, että entisen rumpalin sairaanhoitajan uraan tuli pitkä tauko, kun Derek Longmuir tuomittiin vuonna 2000 lapsipornon hallussapidosta. Longmuir itse on väittänyt joutuneensa lavastetuksi.

Bändin mukaan Faulkner harkitsee vielä lähtemistä mukaan ja saattaa liittyä kokoonpanoon lähiviikkoina. Odotettavissa on keikkoja ja ehkä myös uusi levy.

70-luvun One Direction

Skotlantilainen poikabändi Bay City Rollers syntyi vuonna 1966, kun basisti Alan Longmuir perusti pikkuveljensä, rumpali Derek Longmuirin ja laulaja Gordon ”Nobby” Clarkin kanssa yhtyeen. Nimi vaihtui vasta myöhemminBay City Rollersiksi, ja muutaman vaihdoksen myötä kokoonpanoon vakiintui myös Eric Faulkner. 1973 laulajaksi vaihtui Les McKeown ja seuraavana vuonna 16-vuotias Stuart Wood liittyi bändiin.

Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. Bye Bye Baby, Saturday Night ja I Only Want to Be with You. BCR:sia on kuvailtu brittilehdissä 70-luvun One Directioniksi suositun brittipoikabändin mukaan.

Masennusta ja tappelua

Yhtye käytti mielellään skottiruutua, joka vakiintui myös fanien asusteiden kuosiksi.

Keväällä 1976 Suomessakin vilisi skottiruutuun sonnustautuneita teinityttöjä, kun yhtye esiintyi Helsingissä. Tuolloin yhtye tosin alkoi jo osoittaa hiipumisen merkkejä: perustajajäsen Alan Longmuir oli jättänyt yhtyeen huhtikuussa.

– Aloin masentua. En vain kestänyt sitä enää, Longmuir muisteli BBC:lle.

Bändillä oli julkisiakin välienselvittelyjä: Wood ja McKeown tappelivat jopa esiintymislavalla. Lopullisesti bändi hajosi vuonna 1978, kun laulaja McKeown lähti ovet paukkuen.

– Nyt ajattelimme tehdä tappelusta pysyvän osan lavashow’tamme, McKeown vitsaili Daily Record -lehdelle kertoessaan bändin paluusta.

Vanhat kokoonpanot kiersivät vielä 1980-luvulla vaihtelevalla menestyksellä mm. Japanissa ja yhtyeen jäsenet riitelivät pitkään eri oikeusasteissa tekijänoikeuspalkkioista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    9. 9

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. Näytä lisää