Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Kuva julki: Bridget Jones palaa valkokankaalle hoikempana kuin aiemmin

elokuvasarja
Ulkonäöllään vuosi sitten kohahduttanut Renée Zellweger seikkailee jälleen Bridget Jonesina.
Amerikkalaisnäyttelijä Renée Zellweger tekee paluun tunnetuimpaan rooliinsa Bridget Jonesina. Elokuvayhtiö Universal julkaisi Instagram-tilillään kuvan Renéestä rakastettuna Bridget Jonesina.

Elokuvasarjan ystävät muistavat Bridgetin painonsa kanssa kamppailevana hupsuna englantilaisnaisena. Tuore kuva vihjaa, että elokuvasarjan kolmannessa osassa nähdään entistä hoikempi Bridget. Zellwegerin on kerrottu lihottaneen ensimmäistä Bridget Jones -elokuvaa varten 13 kiloa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kolmannessa elokuvassa Bridget Jones on yli 50-vuotias kahden lapsen äiti, joka työskentelee aamu-tv:n juontajana. Mark Darcya näyttelevä Colin Firth nähdään elokuvassa, mutta petollista Daniel Cleveriä esittävään Hugh Grantia ei elokuvassa nähdä.

Muutoin kolmannen elokuvan tapahtumat on pidetty visusti salassa. Daily Mailin mukaan elokuva ei kuitenkaan perustu Bridget Jones -kirjasarjan kolmanteen osaan. Elokuvan esituotanto aloitettiin viime perjantaina Isossa-Britanniassa.

Muuttunut ulkonäkö kohahdutti

Vuosi sitten Zellweger kohahdutti muuttuneella ulkonäöllään Elle-lehden gaalassa Hollywoodissa. Zellwegerin kuulaan ja rypyttömän iho sekä mystisesti kohonneiden luomien katsottiin kielivän naisen vierailuista plastiikkakirurgin vastaanotolla.

Zellwegerin uskottiin turvautuneen myös botoksiin ja luomileikkaukseen.

– Raskaat luomet olivat yksi hänen viehättävimmistä piirteistään. Leikkaus ei ole onnistunut, sillä silmien muoto on muuttunut liian radikaalisti, plastiikkakirurgi Michael Gorth arvioi vuosi sitten Daily Mailin haastattelussa.

Renée Zellweger vastasi itse kritiikkiin People-lehden haastattelussa viime lokakuussa.

– Ehkäpä näytän erilaiselta. Kukapa ei näyttäisi, kun vanhenee? Kukapa ei niin tekisi vanhetessaan. Mutta olen erilainen, olen onnellinen, hän kommentoi People-lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    10. 10

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää