Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Suvi Pitkänen tähtää lääkäriksi – ”Oma sairaus tuonut lisäintoa opiskeluun”

Uudelle uralle
Tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen aloitti syyskuussa lääketieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa.
Tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen kilpailee parhaillaan televisiossa nähtävässä Martina ja hengenpelastajat -sarjassa, ruudussa nähdään energinen nuori nainen. Ohjelman kuvausten jälkeen Suvin terveys on reistaillut, ja hän on kärsinyt rankasta päänsärystä ja uuvuttavasta väsymyksestä. Pitkänen kertoo myös lihonneensa 14 kiloa lyhyessä ajassa, vaikka ruokavalio ja treeniohjelma oli katsottu kuntoon personal trainerin kanssa.

Mystisten oireiden syy ei selvinnyt Suomessa, siispä Pitkänen hakeutui hoitoon Kreikkaan neurokirurgin luo.

– Suomessa lääkärit ovat sanoneet, että olen monimutkainen tapaus. Kreikassa todettiin sama, sillä hormoniarvoni ovat kummalliset, sunnuntaina Kreikasta palannut Pitkänen toteaa IS:lle.

Kreikkalaisessa yksityissairaalassa varmistui, ettei Pitkäsen aivoista löytynyt minkäänlaista kasvainta. Hänellä on jo aikaisemmin todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta oireet viittaavat muuhunkin.

– Se oli tietenkin huojentava uutinen. Menen marraskuussa uudestaan Kreikkaan tutkimuksiin, joissa tutkitaan hormoneja tuottavia elimiäni, Suvi kertoo ja jatkaa.

– Nyt tietenkin vien nämä Kreikan lääkärin terveiset lääkärilleni täällä Suomessa. Täällä minun olisi pitänyt odottaa hoitoja joulukuuhun.

Oireistaan Suvi etsii lisätietoa myös lääketieteen opuksista. Pitkänen työskentelee Tiina Jylhän kauneusklinikalla ja aloitti syyskuussa lääketieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa.

– Aion lukea perusopinnot avoimessa yliopistossa, sen lisäksi panostan biologiaan ja matemaattisiin aineisiin. Myöhemmin olisi tarkoitus pyrkiä yliopistoon lääketieteelliseen tiedekuntaan, Pitkänen kertoo.

– Olen opinnoista tosi innoissani. Olen viimeinkin hakeutunut oikealle alalle. Työni kautta keksin, mitä haluan opiskella.

Pitkänen kertoo, että hänen omat vaivansa ovat inspiroineet häntä opiskeluissa.

– Nyt aluksi opiskelen lähinnä oman ammattini tueksi, mutta jos jonain päivänä pääsen yliopistoon, tähtään lääkäriksi. Tämä on sitten jonain päivänä, painotan sitä. Tavoitteita ja haaveita pitää kuitenkin olla.

– Oma sairaus on tuonut lisäintoa opiskeluun, kun opintojen myötä ymmärtää entistä paremmin, miten ihmiskeho toimii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    5. 5

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Kaisa Mäkäräisen vanhemmat jännittivät mitalihiihtoa enemmän kuin koskaan: ”Kroppa tärisee vieläkin”

    8. 8

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    9. 9

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    10. 10

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    6. 6

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    5. 5

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    6. Näytä lisää