Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Jyrki69 toteuttaa äitinsä toiveen – ”Kyllähän minä häntä kuuntelen”

rock-tähti
Muusikko Jyrki Linnankivi kertoo palanneensa koulunpenkille.
Muusikko Jyrki Linnankivi, Jyrki69 on toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä jo kymmenen vuotta. Nyt hän tekee yhteistyötä Äidin toive -elokuvan tiimoilta. Viikon kuluttua perjantaina ensi-iltaan tuleva, Joonas Berghällin ohjaama Äidin toive kertoo kymmenen tarinaa äidinrakkaudesta.

Jyrki69 kiittää omaa äitiään vuolaasti. Hän miettii, millainen on ollut omalle äidilleen.

– Olen ollut kiltti, tuhma ja kaikkea siltä väliltä. Koko kirjo on koettu, mutta olen myös saanut olla sellainen kuin olen. Äitini rakkaus minua kohtaan on ollut - ja on - voimakas, Jyrki69 kiittelee.

Jyrki kertoo äitinsä ohjanneen poikaansa elämässä aina oikeaan suuntaan.

– Olen ollut vapaa ja saanut tehdä siis kaikkea, mutta aina on sitten ohjattu oikeaan suuntaan. Kaija-äitini on maailman viisain ihminen ja kunnioitan häntä äärettömän paljon, Jyrki sanoo ja paljastaa saavansa vieläkin äidiltä ohjeita.

– Kyllähän minä häntä kuuntelen, hän tunnustaa.

Ranskan opiskelu äidin toive

Jyrki69 paljastaa aloittaneen ranskan kielen opiskelun iltalukiossa.

– Se oli äitini toive ja aion kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa vielä ranskan, hän sanoo.

Jyrkin mielestä jokaisen olisi hyvä nähdä Berghällin lapsen ja vanhemmat suhdetta käsittelevä elokuva.

– Nykyisin ihmiset ovat aika paljon minäkeskeisiä ja melskettä on joka puolella. Tarina vie meidät lähtöruutuun, eli ihmisyyteen, jonka olemme ehkä unohtaneet. Äidin toive tuo uutta näkökulmaa ihmisten elämään, Jyrki Linnankivi sanoo.

Ohjaaja Joonas Berghäll on iloinen yhteistyöstä Unicefiin sekä siitä, että Jyrki69:n lisäksi myös muita tunnettuja Unicef-lähettiläitä on lupautunut elokuvan sanansaattajiksi. Berghällin mielestä Unicef-yhteistyön kautta saadaan elokuvalle myös suurempi yleisö.

– Toivon, että elokuvani saa katsojan pohtimaan lapsen ja vanhemmat suhdetta sekä ajattelemaan myös niitä lapsia, joilta tämä puuttuu, Joonas Berghäll sanoo.

Äidin toive -elokuva Suomen ensi-illassa 16. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää