Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Simo Silmu sivuun Kari Tapio -juhlakiertueelta – sairausloma jatkuu

keikat peruttu
Simo Silmua ei nähdä tällä viikolla Kari Tapion 70-vuotisjuhlakonserttikiertueella, jossa hänen oli määrä esiintyä.
Yölintu-yhtye tiedotti maanantai-iltana Facebookissa, että yhtyeen tulevan viikonlopun keikat Porissa ja Loimaalla ovat peruttu.

– Valitettavasti joudumme perumaan seuraavat keikat: 9.10 Ravintola Punainen Kukko, Pori, 10.10 Ravintola Seurahuone, Loimaa, yhtye kirjoitti Facebook-päivityksessään.

Syynä keikkojen peruuntumiselle ovat laulaja Simo Silmun terveysongelmat.

Simo Silmun piti esiintyä Kari Tapio 70 vuotta – Sydämeni lyö -juhlakonsertissa, joka alkaa huomenna keskiviikkona Mikkelissä. Kiertue kestää marraskuun loppuun asti.

– Minulle kerrottiin, että Simo on sairauslomalla tämän viikon, eikä siis pääse osallistumaan konsertteihin. Se on harmi, sillä Simo on kiertueella isossa roolissa, kiertuetta järjestävä Kari Tapion poika Joona Jalkanen kertoo Ilta-Sanomille.

Jalkanen uskoo, että Silmu nähdään ensi viikolla Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa pidettävissä konserteissa.

– Tärkeintä on, että Simo pääsee taas kuntoon ja tekemään sitä, missä hän on parhaimmillaan. Näillä näkymin hän on mukana kiertueella ensi viikolla, Jalkanen kertoo.

Keikkoja peruttu terveysongelmien takia

Yölintu-yhtye on kokenut viime aikoina runsaasti vastoinkäymisiä. Toissa viikonloppuna Yölintu joutui keskeyttämään keikkansa Urjanlinnan tanssipaviljongissa Kiiskilammella, Sievissä. Tuolloin Simo Silmu myönsi Ilta-Sanomille, että keikka keskeytyi hänen väsymyksensä ja humalatilansa takia.

Yölintu joutui perumaan myös viime viikonlopun keikkansa Lappeenrannassa ja Joensuussa laulaja Simo Silmun sairaustapauksen takia.

Simo Silmu oli käynyt perjantaina Lappeenrannassa lääkärissä ja lääkäri oli todennut, ettei Silmu ole esiintymiskunnossa perjantain ja lauantain keikoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

    7. 7

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    8. 8

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    2. 2

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    3. 3

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    4. 4

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. Näytä lisää