Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Wikipedia kertoi suosikkinäyttelijän eläköitymisestä – mies oli eri mieltä, mutta ei osannut muokata tekstiä

Komedialegenda Rick Moranis kertoo elämästään Hollywood Reporterin haastattelussa.
Kanadalaisnäyttelijä Rick Moranis, 62, tuli tunnetuksi muun muassa 1980-luvun hittielokuvista Haamujengi ja Kulti, kutistin kakarat.

Viimeksi kuluneen kahden vuosikymmenen aikana Moranista ei ole juurikaan valkokankaalla nähty, ja hänestä kertovalla englanninkielisellä Wikipedia-sivulla kerrottiin pitkään, että hän on jättänyt näyttelemisen.

Moranis ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan jäänyt eläkkeelle. Hän vitsaili halunneensa käydä muokkaamassa Wikipedia-tekstiä, mutta ei osaa. Sosiaalista mediaa Moranis sanoo välttelevänsä kuin ruttoa, koska se on ”viimeinen asia, jota hän tarvitsee”.

– Jäin tauolle, joka muuttui pidemmäksi tauoksi. Olen kuitenkin kiinnostunut kaikesta sellaisesta, jota pidän kiinnostavana. Vieläkin saan aika ajoin tiedusteluja elokuva- ja televisiorooleista, hän toteaa Hollywood Reporterille.

Haastattelun julkistamisen jälkeen joku muu oli käynyt päivittämässä netin tietosanakirja Wikipediaan, että Moranis on ainoastaan pitänyt taukoa näyttelemisestä.

Jos alla oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Moranisin hiljaiselon taustalta löytyy tragedia. Miehen elämä mullistui täysin, kun Ann-vaimo menehtyi syöpään vuonna 1991.

– Tein töitä todella kiinnostavien ja mahtavien ihmisten kanssa. Se muuttui kotona olemiseksi parin pikkulapsen kanssa, mikä on aivan erilainen elämäntyyli. Mutta se oli tärkeätä minulle. En kadu mitään, elämäni on ihanaa, Moranis korostaa.

Nykyään Manhattanilla New Yorkissa yksin asuva Moranis on elättänyt itsensä erinäisillä ääni- ja kirjoitustöillä.

– Ihmisille tapahtuu asioita jatkuvasti, ja ihmiset tekevät muutoksia, vaihtavat alaa ja muuttavat uuteen kaupunkiin. Siinä on todellakin kaikki, mitä itse tein, mies pohtii.

Aina kun Moranis liikkuu New Yorkin kaduilla, hänet tunnistetaan.

– Ihmiset ovat hyvin mukavia, kun he näkevät minut. He kysyvät minulta, miksi enää ei tehdä sellaisia elokuvia kuin aiemmin?

Moranis asuu Upper West Sidella vain kivenheiton päässä paikasta, jossa haamujengiläiset ottivat valkokankaalla yhteen jättimäisen vaahtokarkkimiehen kanssa. Tähdelle tarjottiinkin cameo-roolia tulevassa Haamujengi-elokuvassa, mutta hän kieltäytyi.

– Toivon heille hyvää. Toivottavasti siitä tulee loistava, mutta minun osaltani siinä ei ole järkeä. Miksi tekisin vain yhden kuvauspäivä aiheesta, jonka parissa työskentelin 30 vuotta sitten?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. 6

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. Näytä lisää