Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Jessica Simpson tyrmää erohuhut: ”Uskomattoman kuuma seksielämä”

avioelämä
Yhdysvaltalainen laulajatähti Jessica Simpsonin on huhuttu eroavan miehestään. Laulaja on kuitenkin korjannut väitteitä kertomalla ystävilleen, että avioparilla menee makuuhuoneessa paremmin kuin hyvin.
Yhdysvaltalainen laulajatähti Jessica Simpson ylistää seksielämäänsä, Radar Online kertoo. Jessica on naimisissa urheilutähti Eric Johnsonin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta.

Laulaja on lehden lähteen mukaan erittäin tyytyväinen aviomiehensä ulkonäköön sekä kuntoon makuuhuoneen puolella.

– Jessicalla ja Ericillä on uskomattoman kuuma seksielämä, ja se vain paranee ajan myötä, nimetön lähde kertoo lehdelle.

Viime kuukausien aikana Jessica on ollut julkisuudessa hurjan laihtumisensa vuoksi sekä avioerohuhujen takia. Syyskuussa Radar Online kirjoitti eron olevan vain ajan kysymys. Lisäksi laulajalla on epäilty olevan päihdeongelma. E Online uutisoi muutama viikko sitten laulajan ilmestyneen televisioesiintymiseen silmin nähden sekaisin.

Vaikeuksista huolimatta pariskunta ei Jessican mukaan ole eroamassa sillä erityisesti kemia makuuhuoneen puolella pitää heidät yhdessä.

– Hän (Jessica) kehuskelee aviomiehellään. Hän on tyytyväinen saavutuksistaan muotimaailmassa, mutta yhtä lailla hän kehuu miehensä suurta ”sydäntä”, ystävät kikattelevat.

Muutama viikko sitten Jessica lisäsi kuvan Instagram-tililleen sekä tekstin, jossa kehuu miehensä ulkonäköä.

– Mieheni on kuumempi kuin sinun miehesi! Hyvää syntymäpäivää Eric Maxwell Johnson. Saat minut aina halukkaaksi, laulaja kirjoitti Instagramissa (vapaa suomennos).

Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      7–0! Suomi murskaavasti MM-välierään

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

    10. 10

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää