Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Fanit hehkuttavat areenakeikalla esiintyvää Elastista – ”Show’sta on suuret odotukset”

Ela Show
Elastinen valloittaa Hartwall Arenan lauantaina toista kertaa.
Elastinen konsertoi tänään lauantaina toista iltaa putkeen Helsingin Hartwall Arenassa.

Loppuunmyydyt Ela Show’t marssittivat areenan lavalle joukon suomalaistähtiä, kun Elastisen kanssa esiintyivät ainakin perjantaina Cheek, Paula Vesala, Iso H, Robin ja Samuli Edelmann.

Ilta-Sanomat oli paikalla perjantain konsertissa, ja niin myös tänään. Ennen keikkaa haastatteluun pääsi joukko Elastisen faneja.

Tero ja Maarit kertoivat saapuneensa keikalle Elastisen itsensä takia.

– Cheek on tsekattu, nyt Ela ja seuraavaa odotellessa, Tero perusteli.

– Aina on tykätty hänen musiikista ja varsinkin show’ta olen nyt katsomassa, siihen on suuret odotukset. Yritin olla katsomatta mitään uutisia eilisestä, ollaan ihan avoimin silmin, Maarit kertoi.

Myös Kirsi oli saapunut paikalle.

– Tykkään Elastisesta kovastikin ja hä’non tosi iloinen persoona. Jos löytyy Samuli Edelmann tälle illalle,

Tero ja Tomi kertoivat seuranneensa Elastisen uraa jo pitkään.

– Tullut aina kuunneltua häntä pienestä asti. Todella taitava lyyriseseti ja tekeäään musiikkia ja niin positiivinen ihminen, kaksikko hehkutti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  7. 7

    Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

  8. 8

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  4. 4

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää