Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Miksi Ensitreffit alttarilla -parit etsivät toisistaan vain vikoja? Ohjelman asiantuntija vastaa

ensitreffit alttarilla
Psykologi Mikael Saarisen mukaan vikojen etsimiseen voi olla selkeä syy.
Mustasukkaisuuden tunteet ja vikojen etsiminen puolisosta ovat Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijana toimivan psykologi Mikael Saarisen mukaan normaaleja asioita parisuhteessa. Pieni mustasukkaisuus on tervettä, mutta liiallinen mustasukkaisuus saa helposti tuhoa aikaan.

– Hyvässä suhteessa pitää tietyllä tapaa olla mustasukkainen esimerkiksi ajasta ja huomiosta, jota haluaa saada puolisolta. Varhaisessa suhteessa kyse ei välttämättä ole mustasukkaisuudesta, vaan siinä varmistetaan, että olethan varmasti minun, Saarinen sanoo.

– Sitten sairaalloisessa mustasukkaisuudessa kysymys on vallankäytöstä.

Moni katsoja on pistänyt merkille joidenkin parien tavan etsiä kiivaasti vikoja kumppanistaan. Saarinen selittää ilmiötä sillä, että ohjelman parit ovat lähteneen suhteeseen niin kutsutusti väärinpäin. Avioliitto on tullut ennen ihastumista.

– Normaalisti ihastus pyyhkii pois järjen, eikä suhteeseen tule sellaista tietoista vikojen skannaamista. Nämä parit joutuvat väkisinkin skannaamaan toisiaan. Iso vaara on toki siinä, että jääkö se päälle. Rakkaus ei kuitenkaan ole rekrytointia.

Raarinen huomauttaa, että ennakkoskannaaminen on vahvasti läsnä myös nykypäivän deittailukulttuurissa. Treffikumppania googlataan jo ennen ensitapaamista.

– Helposti mennään siihen, että ihmisestä etsitään vikoja jo ennen tapaamista. Isossa tiedon määrässä on se riski, että kasvattaa niin kovat odotukset, että pian kukaan ei kelpaa. Nuorena näitä sinkkuja on vielä paljon, mutta sitten kun onkin yhtäkkiä 48-vuotias, niin treffailusta tuleekin jäljellejääneiden pudotuspeli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    2. 2

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    6. 6

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    7. 7

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Jaana Pelkonen kätteli näyttävässä paljettimekossa

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    10. 10

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    2. 2

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    4. 4

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    5. 5

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    6. Näytä lisää