Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Lastenohjelma kohauttaa taas Ruotsissa – nyt tanssivat tamponit

Laulavat ja tanssivat tamponit opettavat nuorille kuukautisista ruotsalaisessa lastenohjelmassa.
Kyse on Ruotsin yleisradionyhtiö SVT:n lastenkanavalla esitettävästä musiikkivideosta.

Videolla juontaja soittaa kitaraa ja laulaa kuukautisista. Samalla mies tanssittaa neljää nukeksi puettua tamponia ja lopulta tamponit upotetaan ”vereen” eli punaiseksi värjättyyn veteen.

Videon tarkoituksena on osoittaa sekä tytöille että pojille, että kuukautiset ovat ihan tavallinen asia eikä niitä tarvitse hävetä.

– Kuukautiset, kuukautiset – hip hip hurraa kuukautisille! laulussa lauletaan.

Videolla laulava 23-vuotias Alex Hermansson kertoi The Local -lehdelle tekstiviestillä, että hänestä on hauskaa puhua kuukautisista.

– Tieto ja läpinäkyvyys vähentävät sitä häpeää ja leimaa, jota monet tytöt kuukautisten takia kokevat.

Uutistoimisto AFP:n mukaan video esitetään ensimmäistä kertaa televisiossa perjantaina. Se on kuitenkin julkaistu jo kanavan nettisivuilla ja YouTubessa.

SVT:n lasten- ja nuortenohjelmista vastaava Petter Bragée kertoo tiedotteessa, että kuukautisista tulee voida puhua, koska se on asia, joka koskettaa puolta maailman väestöstä.

Hän uskoo, että tällä hilpeällä tavalla asia tuodaan ymmärrettäväksi ja toivoo kuukautisten olevan tämän jälkeen vähemmän tabu.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun SVT kohauttaa lastenohjelmillaan. Tammikuussa yhtiö esitti lastenohjelman, jossa esiintyivät sekä miesten että naisten sukupuolielimet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  3. 3

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  4. 4

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  5. 5

    Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

  6. 6

    Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

  7. 7

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  8. 8

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  9. 9

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  10. 10

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  3. 3

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  4. 4

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  5. 5

    Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

  6. Näytä lisää