Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Operettitähti Hilkka Kinnunen, 90, esitteli ISTV:lle hulppean kulttuurikotinsa – katso video

90-vuotias operettitähti Hilkka Kinnunen on yhä voimissaan. Hän arvelee nuorekkuutensa salaisuuden piilevän työteliäisyydessä.

PUNARUUDULLINEN jakkupuku, mustat korkokengät ja päälaelle tyylikkäästi pöyhityt hiukset. Ei uskoisi, että teatterineuvos Hilkka Kinnunen täytti maaliskuussa 90 vuotta.

Kinnunen ottaa kehut sädehtivästä ulkonäöstään naurahtaen vastaan ja ohjaa peremmälle Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan valtavan kotinsa salonkiin.

Samettitapetteja, kultaa, kristallia ja Kinnusta esittäviä kauniita muotokuvia. Tätä kaikkea valtava 260 neliön jugendkoti pitää sisällään.

Kinnunen esittelee kotinsa huoneita ja kertoo, että maksoi asunnosta edellisen asukkaan perikunnalle 120 000 markkaa vuonna 1968. Sen jälkeen huonokuntoinen asunto remontoitiin täysin sen alkuperäistä suunnittelua kunnioittaen.

KINNUNEN on tehnyt pitkän uran näyttelijänä, ohjaajana ja laulajana. Erityisesti hänet muistetaan Operettiteatterin johtajana. Vuonna 1959 perustettu teatteri esiintyi talvisin Kulttuuritalolla ja siirtyi kesäisin Soutustadionille Taka-Töölöön. Teatterin viimeinen näytös nähtiin vasta 1996.

Jo 5-vuotiaana tanssiopinnot aloittanut Kinnunen peri kauniin lauluäänensä äidiltään. Talvisodan jälkeen nuori nainen saapui synnyinkaupungistaan Viipurista Kuopion kautta Helsinkiin.

– Se oli minulle elämän ja kuoleman kysymys. Olin päättänyt, että tapan itseni, jos en pääse sisään, Kinnunen kertoo Teatterikouluun pyrkimisestään ilman, että äänikään värähtää.

Elettiin vuotta 1943. Samana vuonna 18 täyttänyt Kinnunen pääsi sisään ensi yrittämällä.

– Mutta tein kovasti töitä. Olin tanssinut ja laulanut, ollut vuoden Sibelius-Akatemiassa, hän jatkaa.

TEATTERIKOULUN jälkeen Kinnunen työskenteli Helsingin Työväenteatterissa. Mustalaisruhtinattar-operetista tuli lopulta hänen läpimurtoesityksensä vuonna 1945.

Samoihin aikoihin myös ystävyys opiskelutoveriin, näyttelijä Ekke Hämäläisen kanssa syventyi rakkaudeksi. Liitto kesti 22 vuotta, ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Pariskunta erosi 1970-luvulla. Hämäläinen kuoli 1981.

Aino Kukkosen kirjoittamassa elämäkerrassa Primadonna – Hilkka Kinnunen (WSOY, 2005) Kinnunen kertoo, että hänen miehensä oli ennen eroa mustasukkainen ja räjähdysherkkä. Miehen mielen järkkyminen oli raskasta myös Kinnuselle. Ongelmat heijastuivat myös parin intiimielämään, joka kuihtui vuosiksi olemattomiin.

– Hän sairastui 1960-luvulla hypokondriaan eli luulotautiin. Hänellä oli myös sydämen vajaatoimintaa, Kinnunen kertaa.

Kinnusen toinen liitto amerikkalaisen Bill Farrelin kanssa kesti 1980-luvun taitteeseen.

VUONNA 2009 Kinnunen perusti Koskenmaan kartanon kulttuurikeskuksen. Keskuksessa järjestetään kesäisin konsertteja ja taidenäyttelyitä. Kinnunen ei näytä hiipumisen merkkejä. Hän arveleekin nuorekkuutensa salaisuuden piilevän työteliäisyydessä.

Talvisin Kinnunen suuntaa etelän lämpöön Yhdysvaltojen Floridaan ja keväisin palaa jälleen Hyvinkäälle pyörittämään Kulttuurikeskuksen toimintaa.

– Ihmiset tykkäävät tulla sinne, koska siellä on paljon kukkia ja taivaallinen rauha.

Hilkka Kinnunen avaa yleisölle kulttuurikotinsa 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 18.10 klo 14–16. Hän esittelee kotinsa ja kertoo pitkän uransa tapahtumista mansikkakakkukahvien merkeissä. Esittely 35 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää