Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Jere Karalahdesta tulee taas isä: ”Olen kiitollinen”

Jälleen isäksi
Nanna Karalahti synnyttää keväällä uuden tulokkaan perheeseen.
Jääkiekkoilija Jere Karalahti on seilannut kuluvan kiekkosyksyn armottomassa myrskynsilmässä. Ruotsalaista HV71:tä edustava suomalaispuolustaja kärsii parhaillaan kauden toista pelikieltoaan, josta on revitty otsikoita ympäri jääkiekkoilevaa maailmaa.

Myrskyn jälkeen horisontissa odottaa kuitenkin usein poutasää. Sen Karalahti, 40, sai huomata keskiviikkona, kun hänen ja Nanna-vaimon Jönköpingissä sijaitsevasta lemmenpesästä kantautui uutisia perheenlisäyksestä.

Nanna, 27, ilmoitti uuden tulokkaan saapumisesta blogissaan. Laskettu aika sijoittuu ensi kevääseen.

– Olen kiitollinen. Elämä on lahja ja siunaus. Iso mies on onnea täynnä, huokaa Karalahti onnellisena.

Karalahti päivitti uutisen jälkeen Instagram-tililleen kuvan kuntosalilta, jossa oli varattuna leikkimielisesti käsipainot hänelle, Nannalle sekä uudelle vauvalle.

– Isoimmat mulle ja pienemmät vaimolle ja pienet kaikista pienimmälle. #kiitollinen #lifeisgood, Karalahti kirjoitti kuvan oheen.

Lapsen sukupuoli on pariskunnalle vielä toistaiseksi arvoitus.

– Spekulointi lapsen sukupuolesta tuntuu jotenkin turhalta. Toiveena on ainoastaan se, että saamme terveen lapsen. Se on ainut asia, mikä merkitsee.

Karalahdella on ollut aikaa sulatella parin ensimmäisen lapsen syntymää pelikieltonsa keskellä. Ajatukset ovat karkailleet ihan luvan kanssa jääkiekkoa suurempiin asioihin.

– On kieltämättä mukava saada positiivisiakin uutisia tähän syksyyn. Vaikea kuvitella mitään sen iloisempaa uutista kuin tieto Nannan raskaudesta, herkistelee Karalahti.

Karalahdella on 15-vuotias Ronja-tytär edellisestä avioliitosta. Viime viikolla Ruotsissa syyslomaansa viettänyt Ronja on myös erittäin innostunut ja jännittynyt tuoreesta vauvauutisesta. Ronja tunnelmoi tuntojaan Instagramissa oheisella kuvalla.

Jere ja Nanna Karalahti avioituivat viime elokuussa Helsingissä Johanneksenkirkossa. Pariskunta tutustui jääkiekon SM-liigakaudella 2013–2014, kun sekä Jere että Nanna kuuluivat Jokerien organisaatioon. Tyttönimellään Nanna Koivisto tuolloin vielä tunnettu tuleva lätkävaimo oli mukana seuran Ice Girls -ryhmässä.

Jeren ja ensimmäisen vaimonsa ja Susanna Karalahden pitkä avioliitto päättyi eroon alkuvuodesta 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. Näytä lisää