Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Miksi Mintulla ei ollut isää? Ilmestyi kirjoihin vasta lukijan ihmetellessä asiaa

minttu-kirjat
Lastenkirjailija Maikki Harjanne päätti vuonna 1977 että hän tekee lastenkirjan. Mutta miksi Mintun tarinassa ei ensimmäiseen kymmeneen vuoteen juurikaan esiitynyt isää?
Rakastetun lastenkirjailija Maikki Harjanteen, 70, Siuntiossa sijaitsevan kodin, vuonna 1903 rakennetun kyläkoulun olohuoneessa on omanlaisensa tunnelma, ja juuri niin boheemia kuin kahden taiteilijan kodilta sopii odottaa.

Tavarat ovat vähän hujan hajan, vastakkaista seinää peittävästä suuresta kirjahyllystä löytyy Harjanteen suosikkilukemista, kotimaista kaunokirjallisuutta. Yhdelle pöydistä on pinottu äskettäin painosta tulleita lastenkirjoja. Muste on niin tuoretta, että sivut meinaavat vielä liimautua yhteen.

Kerrosta ylempänä sijaitsee Harjanteen ateljee, joka pursuaa luonnoksia, kyniä ja kirjoja. Alakerrassa on puolison, ohjaaja Mikko Harjanteen työtilat. Pariskunta osti rakennuksen 1970-luvun lopulla. Siitä lähtien se on ollut kodin lisäksi myös molempien työpaikka.

– Vielä mahtuu saman katon alle, katto on aika korkea ja kummallakin on oma kerros, Harjanne naurahtaa tarkoittaen 40 vuotta kestänyttä liittoaan.

Oli osin sattumaa, että Harjanteesta tuli yksi Suomen rakastetuimmista lastenkirjailijoista.

– Olisin halunnut kuvanveistäjäksi, hän paljastaa.

Harjanteen sotaleskeksi jäänyt äiti kehotti tytärtään hankkimaan ammatin, jolla nainen voi ansaita oman palkkansa. Harjanne toteutti äitinsä toiveen. Hän valmistui parikymppisenä Taideteollisesta oppilaitoksesta ja työskenteli pitkään kuvaamataidonopettajana.

Harjanteen lapsuus ei ollut helpoin mahdollinen. Harjanteen isän menehtyminen sodassa ja pienen tytön syntyminen samoihin aikoihin oli hänen äidilleen liikaa. Äiti kokosi itseään puolitoista vuotta Lapinlahden mielisairaalassa. Tuon ajan Harjanne vietti sukulaisten hoivissa.

– Minulta on usein kysytty, että miten se on vaikuttanut minuun. Semmoista, mitä sulla ei ole koskaan ollut, miten osaat sellaista kaivata. Ehkä myöhemmin olen nyt sitä ajatellut, että millainen minusta olisi tullut, jos mulla olisi ollut savolainen isä.

Minttu-kirjoissa ei ensimmäiseen kymmeneen vuoteen esiintynyt juuri isää.

Harjanne havahtui asiaan erään kirjakauppavierailun jälkeen, kun kuuntelijoiden joukossa ollut perheenisä ihmetteli, miksi Mintun isä on niin harvoin kirjoissa esillä.

– Rupesin miettimään, että on sen täytyy johtua siitä, ettei minulla ole ollut isää.

Idea Minttu-lastenkirjasta meni kustantamossa läpi vuonna 1977. Harjanne oli työstänyt sitä ennen lapsille suunnattuja ohjelmia kahdeksan vuotta eri produktioissa kuvittajana ja käsikirjoittajana.

– Sitten sanoin, että nyt mulle riitti, nyt teen sen kirjan, Harjanne muistelee.

Hän tarjosi kirjaa kustantamoon. Asiaan luvattiin palata kolmen kuukauden päästä.

– Sanoin puhelimessa, että c’mon, kestää 15 minuuttia lukea se kirja. Olin 32-vuotias ja täynnä tarmoa, Harjanne nauraa nyt.

Seuraavana päivänä Harjanteelta kysyttiin, että kai hän oli ajatellut kirjasarjaa. ”Totta kai”, Harjanne vastasi, vaikka se ei pitänyt paikkaansa. Minä olen Minttu ilmestyi seuraavana vuonna. Rakastettu Minttu-sarja oli saanut alkunsa.

Uudenlaiset lastenkirjat saivat aluksi ristiriitaisen vastaanoton, koska lapsille oli totuttu lukemaan satuja prinsessa Ruususesta ja rumasta ankanpoikasesta. Tarinat perheiden tavallisesta arkielämästä löysivät kuitenkin pian lukijakuntansa.

– Rähjääminen ei ole mistään kotoisin ja aina voi paistaa lettuja, Harjanne kiteyttää Minttu-kirjojen hyväntahtoisen sanoman.

Maikki Harjanne Helsingin Kirjamessuilla Tarinalaakson teltassa tänään sunnuntaina klo 11. Harjanne lukee lapsille suosittuja kirjasarjojaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    7. 7

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Ohjaajalegendalta raju paljastus aikansa kohuelokuvasta – raiskauskohtaus tehtiin ilman nuoren naistähden suostumusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää