Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Tunnetko itsesi vanhaksi? Nuorin Hanson-veljes täytti jo 30 vuotta – tältä he näyttävät nyt!

90-luvun hittibändi
Hanson-veljekset saivat teinityttöjen sydämet sykkimään 90-luvulla. Yhtyeen nuorin jäsen Zac Hanson täytti jo 30 vuotta.
Hanson-veljeskolmikko ponnahti julkisuuteen vuonna 1996 hittibiisi MMMbopilla.

Hittikappaleen sisältänyttä esikoisalbumi Middle of Nowherea (1997) myytiin peräti 10 miljoonaa kappaletta.

Suurimman Hanson-huuman aikaan veljekset olivat vasta nuoria poikia. Veljeksistä vanhin Isaac oli 16-vuotias, yhtyeen solisti Taylor 14-vuotias, ja rumpali Zac vasta 12-vuotias.

Jos video ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Yhtyeen megasuosio ei kestänyt kauaa, mutta veljekset esiintyvät edelleen yhdessä, ja heillä on vankka fanikunta. Edellisen levyn Hanson julkaisi vuonna 2013.

12-vuotiaana tähdeksi ponnahtanut Zac Hanson täytti torstaina 30 vuotta.

Veljeskaartin kuopus muistelee Yahoon haastattelussa yhtyeen alkutaivalta. Erityisen hyvillään hän kertoo olevansa siitä, että veljesten raha-asioita ja menemisiä vahdittiin tarkoin.

– Tällä alalla selviytyminen on todella hankalaa. Ympärillä pyörii paljon mielistelijöitä, jotka yrittävät hyötyä menestyksestäsi. Sellainen voi olla vaarallista. Minusta on tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat pitämään jalat maan pinnalla.

Yhtyeen 90-luvun musiikkivideoita ja esiintymisasuja Zac kertoo katsovansa nolona.

– Harvoin onnistuu ensimmäisellä kerralla. Joten silloin meillä oli paljon todella karmeita asuja. Olen ihan satavarma, että sanoin tuolloin myös todella typeriä asioita haastatteluissa. Ja ehkäpä olisin voinut leikata hiukseni, ihan vain hiljentääkseni ihmiset, jotka jaksoivat kommentoida hiuksia jatkuvasti, hän nauraa.

Tältä yhtye näytti vuonna 1997:

Jos twiitti ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Jutun videolla Taylor ja Isaac kuvattuna heinäkuussa jakamassa nimikirjoituksia NBC:n studiolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    8. 8

      Kommentti: Patrik Laine löi epäilijöille jauhot suuhun

    9. 9

      Voimakas matalapaine lähestyy – luvassa lumisateita koko maahan

    10. 10

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    6. Näytä lisää