Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -sulhanen yllättyy vaimonsa rohkeudesta: ”Kammo on aika paha tällä hetkellä”

ensitreffit alttarilla
– Sille tuli vähän sellainen jähmettyminen, Roni kuvailee Tanja-vaimoaan, kun tämä selätti omat pelkonsa.
Ensitreffit alttarilla -sarjan Tanja yllättää aviomiehensä Ronin viemällä tämän seinäkiipeilemään tiistai-iltana esitettävässä jaksossa. Korkean paikan kammosta kärsivä Tanja tahtoo kokeilla, miltä omien pelkojen selättäminen tuntuu.

– Olin aika yllättynyt, Roni myöntää.

– Tekee jatkossa sille todella hyvää, että kävisi silloin tällöin kiipeilemässä. Se on päässyt siitä hommasta eteenpäin, kun tällä hetkellä sen korkea paikan kammo on aika paha, Roni toteaa.

Roni seuraa alhaalta, kun jännittynyt Tanja kiipeää seinää pitkin.

– Kun se tajusi, kuinka korkealla se on, niin sille tuli vähän sellainen jähmettyminen, Roni kuvailee.

Kiipeilysuorituksen jälkeen Roni on silmin nähden ylpeä puolisostaan ja pariskunta heittää suorituksen kunniaksi ”yläfemmat.”

Illan jaksossa pohditaan tulevaa, sillä ensi viikolla nähtävässä jaksossa pariskunnat päättävät jatkavatko avioliittoaan vai eroavatko. Ronin ja Tanjan avioliitto on ollut draamaa täynnä ja pariskunta ei ole luottanut suhteen kestävyteen. Ohjelmassa asiantuntijana toimiva psyko- ja seksuaaliterapeutti Maaret Kallio muistuttaa, että toiseen turvautuminen on myös lähelle päästämistä.

– Parisuhteessa on hyvin tärkeää se, että saamme olla hoidettuina, mutta myös hoivaajina. Eli molemmissa rooleissa: saa itse kokea, että voi antaa toiselle turvaa ja tukea. Yhtä lailla voi pyytää itselleen apua ja se on itse asiassa vahvan ihmisen merkki, ei se että pärjää aina yksin, Kallio muistuttaa ohjelmassa.

Ensitreffit alttarilla AVA-kanavalla tiistaina klo. 21.00.

Ota kantaa

Uskotko, että Ronin ja Tanjan avioliitto jatkuu viiden viikon kokeilujakson jälkeen?

Kyllä 23% En 77%
Ääniä yhteensä 7737

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    6. Näytä lisää