Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Henna Kalinainen löysi uuden rakkaan ja aloitti elämäntaparemontin: ”Haluan laihduttaa 10 kiloa”

elämänmuutos
Henna Kalinaisen elämässä puhaltavat uudet tuulet. Tosi-tv-tähti on löytänyt rakkauden ja aikoo karistaa varreltaan kymmenen kiloa.
Henna Kalinainen on kirjoittanut blogissaan muuttuneesta ulkonäöstään. Kalinainen kertoo noudattaneensa nyt jo pari viikkoa uutta ruokavaliota ja tavoittelee vähintään 10 kilon painonpudotusta.

Hän sanoo noudattavansa vähähiilihydraattista ruokavaliota, ja jättäneensä ruokavaliosta pois esimerkiksi sokerin ja leivän.

–  Haluan laihduttaa alkutekijöiksi 10 kiloa! Sitten lisää kunnes olen tyytyväinen. Ensimmäiset kymmenen kiloa on kuitenkin kriittisin, sillä se muuttaa ulkomuotoa jo paljon ja turvotus lähtee ja muutosta alkaa huomata. Jos onnistun siinä, onnistun silloin säilyttämään motivaation projektiin. Tällä hetkellä olo on aika epäuskoinen, sillä kauheasti voimia, itsekuria ja uhrauksia elämänmuutos vaatii ja mitään ei näy hetkessä, Henna kirjoittaa.

Tosi-tv-tähteä ei ole nähty vuosiin televisiossa, ja muutoinkin Kalinainen on vetäytynyt julkisuudesta. Nyt hän julkaisi uusia kuvia itsestään.

Katso kuvat täältä.

– Olen jo myöntänyt, että pyöreyttä on. Se on tosi asia eikä muutu juuri nyt miksikään. Enkä häpeä itseäni. Näin on päässyt käymään. Ulkonäkö ei ole kaikki mikä ihmisen määrittää. Haluan nauttia elämästä ja minulla on täysi oikeus siihen! Nyt vaan tehdään se hiukan eri tavalla ja tuloskin miellyttää minua sitten enemmän!

Lemmenlomalla Milanossa

Kalinainen kirjoittaa myös lähteneensä lemmenlomalle miehen kanssa, jota hän on tapaillut jo jonkin aikaa.

– Lähdin Milanoon pyynnöstä, kun yksi kaveri halusi minut matkaseuraksi! Tai no kai tätä voisi nykyään kutsua jo tapailusuhteeksi! Nähdään ja soitellaan säännöllisesti, käydään deiteillä ulkona ja matkustetaankin jo yhdessä. Matkan ajankohta ei ollut yhtään pahitteeksi, sillä elämäntapamuutoksen myötä olen viettänyt paljon aikaa kotona ja ollut vaan, joten pieni maisemanvaihdos ja uudet aktiviteetit oli enemmän kuin tervetulleita! hän kirjoittaa.

Lue Henna Kalinaisen blogikirjoitus kokonaisuudessaan täältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

  6. 6

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  7. 7

    Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

  8. 8

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  9. 9

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

  6. Näytä lisää