Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Mitä tapahtui Justin Bieberille? Jo toinen romahdus parin päivän sisään

poptähti
Justin Bieberin keikka Oslossa päättyi vain yhden kappaleen jälkeen. Kyseessä on jo toinen kerta parin päivän sisään kun Bieber on hermostunut kesken esiintymisen.
Kanadalaispoppari Justin Bieberin minikonsertti Oslossa lopahti ennen aikojaan.

NRK:n verkkosivujen mukaan Justin Bieber suivaantui yleisön käyttäytymiseen ja marssi pois lavalta esitettyään vain yhden kappaleen. Välikohtaus sai alkunsa erään fanin läikytettyä lavan reunalle nestettä.

Bieber esiintyi 1000 fanille torstain minikonsertissa. Bieberin tempaus on herättänyt paljon ihmetystä popparin fanien keskuudessa.

Bieber selvensi torstai-illan tapahtumia omalla Instagram-tilillään.

– Päätin keskeyttää show’n, koska ihmiset eturivissä eivät kuunnelleet. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät minun näkökulmani. En aina käsittele asioita oikealla tavalla, mutta olen ihminen ja yritän tulla paremmaksi vastaamisessa enkä reagoi, hän kirjoitti.

Bieber pyysi anteeksi faneiltaan ja kuvaili viikon olleen hänelle raskas.

Keskeytti myös radiohaastattelun

Kyseessä on jo toinen kerta kun hän päättää keskeyttää esiintymisen ennen aikojaan. Bieber oli aiemmin tällä viikolla espanjankielisessä radiohaastattelussa, joka sekin loppui lyhyeen.

Juontajakolmikko esitti Bieberille useita erikoisia kysymyksiä, jotka saivat popparin hämilleen.

– Oletko pyytänyt anteeksi sitä, että olet supertähti, Bieberiltä tiedusteltiin.

Bieber pälyili ympärilleen ja puri huulta. Mirror-lehden mukaan näytti siltä, että Bieber ei ymmärtänyt aksentilla puhuvien juontajien kysymyksiä.

– Onko enää olemassa ihmisiä, joita voisit kiittää? häneltä kysyttiin. Kysymyksellä viitattiin MTV EMA -gaalaan, jossa Bieber nappasi peräti kuusi pystiä.

– Haluan nauttia hetkestä, enkä miettiä muita, Bieber selvensi.

Laulaja jaksoi vastailla kysymystulvaan taukoon asti. Heti musiikin alkaessa soida, Bieber ryntäsi ulos studiosta ja jätti juontajat odottamaan turhaan paluutaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää