Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Kuollut poika koputtelee Lahdessa, vara-amiraali hiipii kartanon tiluksilla Helsingissä – näin suomalaisissa taloissa kummittelee

Kummitusjuttu
Parapsykologi Jani Lassila kertoo, että pelkästään Helsingissä on 60 kummitustaloa.
Vuonna 1974 kummitteluun suhtauduttiin vakavasti.

Viisihenkisen lahtelaisperheen keskimmäinen lapsi, 22-vuotias Pertti, oli hirttäytynyt kotinsa piharakennuksen käymälään. Pojan kuolemasta lähtien perheen talon ikkunasta ja viereisestä seinästä oli kuulunut outoa kolkutusta. Oliko se poika? Viestikö hän tuonpuoleisesta?


Perhe kääntyi Keski-Lahden kirkkoherran ja rikospoliisin puoleen. Järjestettiin väijy.

Ilta-Sanomien toimittaja oli mukana, kun kirkkoherra, kriminaalihuollon edustaja, perheen nuorin poika nauhureineen ja pari seurakuntanuorta virsikirjoineen asettuivat kummitustalon pimeään keittiöön odottamaan aavetta.

He odottivat. Odottivat. Ja odottivat. Kello 23.20 kuului parkaisu.

Se oli perheen nuorin poika, elävä.

– Olkaa nyt helvetissä hiljaa! Ei se kummitus uskalla koputtaa, kun täällä on näin kova meteli!

Vanha reportaasi aiheesta naurattaa edelleen. Tapauksesta kirjoittanut toimittajakin kuvailee väijyä tekstissään ”koomilliseksi”.


Hymy hyytyy kuunnellessa perheen pojan aiemmin nauhoittamaa äänitallennetta kotoa. Koputuksia ei siinä kuulu, mutta niitäkin selvemmin vanhan äidin hätä.

Tallenne rahisee, kenties vanhuuttaan. Taustalla nakuttaa seinäkello tik-tak-tik-tak ja nainen vaikeroi itkuisena.

– Kuulitsä isä? Isä-ää, ikkunaan koputettiin!

Olipa koputusten lähde mikä tahansa, äidin pelko ja epätoivo on aitoa.

Haamuja, ufoja, räyhähenkiä

Liu’utaan aaveen lailla 1970-luvulta lähemmäs nykyisyyttä, syyskuun 25. päivän iltaan vuonna 2015.

Helsingin yliopiston päärakennuksen eteen Senaatintorin puolelle on kerääntynyt noin kolmenkymmenen ihmisen joukko. Parrakas mies fedorahatussaan laskee pääluvun ja sitten toivottaa tervetulleeksi Helsingin kummitustalokierrokselle.

Hän on kierroksen opas Jani Lassila, 36, joka edustaa yhdistystä nimeltä Suomen parapsykologian instituutti.

Kyseinen yhdistys haluaa edistää paranormaalien ilmiöiden tutkimusta Suomessa ja se on tukenut pyrkimyksiään muun muassa kansalaisadressein. Sen vuoksi kierroksella puhutaan paitsi haamuista, myös telepatiasta, ufoista, virvatulista, etiäisistä ja räyhähengistä.


Yhdistys on järjestänyt parituntisia kummitustalokierroksia eri puolilla Helsinkiä vuodesta 2009. Ensimmäisinä vuosina kierroksille osallistui oppaan lisäksi vain muutamia henkiä, siis ihmisiä, yleensä paranormaalin innokkaampia harrastajia tai muita kummitusjahtaajia.

– Tänä vuonna kun ilmoitimme kierroksesta myös Facebookissa, kiinnostus räjähti käsiin. Yhteydenottoja tuli valtavasti, emme osanneet odottaa näin valtavaa kysyntää, kertoo Lassila.

Hieman samaan tapaan kuin taideteokset tarvitsevat provenienssin herättääkseen kiinnostuksen, myös kummitukset tarvitsevat alkuperätarinansa. Ei voi vain sanoa: Valtioneuvoston linnan portaikossa seisoi hahmo ja katosi.

– On arveltu, että se voisi olla Eugen Schaumannin haamu samalla paikalla, missä hän ampui Nikolai Bobrikovin vuonna 1904, täydentää Lassila kummituskertomuksen Valtioneuvoston linnassa nähdystä aaveesta.

Kummitustarina pysyy sitkeässä

Tieteen silmissä parapsykologia on pseudotiede – hölynpölyä, joka verhoutuu tieteellisiin termeihin esittääkseen oikeaa tiedettä aivan kuin kujeileva naapurinpoika, joka vetää päällensä valkoisen lakanan esittääkseen oikeaa kummitusta.

Tästä huolimatta aaveet jatkavat eloaan, öh, olemassaoloaan sitkeästi tarinoina, kokemuksina ja havaintoina. Siksi tiede pyrkiikin ymmärtämään, miksi ihmiset uskovat yliluonnolliseen päinvastaisista todisteista huolimatta.

Kuinka moni suomalainen uskoo kummituksiin, siitä ei ole olemassa kattavia väestöllisiä lukuja, mutta esimerkiksi vuoden 2013 tiedebarometrin 971:sta vastaajasta neljäsosa piti telepatiaa todellisena ilmiönä. Telepatiaan uskoivat naiset miehiä, vanhat nuoria ja kouluttamattomat koulutettuja useammin.


Yliluonnollista koetaan enemmän kuin uskalletaan myöntää

Ainakin jossain määrin uskon taustalla on oma kokemus. Turun yliopiston kulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin professori Marja-Liisa Honkasalo sanoo, että kokemukset yliluonnollisesta ovat yleisempiä kuin uskalletaan myöntää. Niistä ei kovinkaan usein haluta kertoa hörhöksi leimautumisen pelossa.

– Yliluonnolliset kokemukset ovat kuitenkin varsin luonnollisia, Honkasalo tiivistää.

Hän on selvittänyt meneillään olevassa tutkimuksessa juuri suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia ja sitä, millaisia ne ovat.

– Sen jälkeen kun tutkimusprojektini tuli julki, olen saanut eri puolilta Suomea 200 sähköpostia ja kirjettä, joissa ihmiset kertovat selittämättömistä kokemuksistaan.

Honkasalo olettaa, että kyky kokea yliluonnollisia kokemuksia on sisäänrakennettu ihmisen aivoihin. Toisilla kyky on voimakkaampi. Kokemukset manifestoituvat monesti jonkin trauman jälkeisessä tilanteessa tai suruaikana.

– Tavallisimmat kokemukset liittyvät juuri siihen, että on koettu jonkinlainen intensiivinen läsnäolon tunne. Esimerkiksi, että vastikään kuollut lähiomainen on ollut läsnä samassa huoneessa.

Honkasalon ajatukset kokemusten tavallisuudesta saavat tukea Lassilan johtamalta kummitustalokierrokselta.

Lapsuudenkokemus herätti kiinnostuksen

Kun kierros on edennyt Senaatintorilta Kasarmitorin (jonka laidalla sijaitsevassa Kellarikrouvissa hovimestarin haamu siirtelee huonekaluja paikasta toiseen) kautta Havis Amandan pronssisen patsaan eteen, Lassila kysyy yleisöltä kuinka monella on ollut selittämättömiä kokemuksia.

Noin joka kolmas käsi nousee. Kukaan ei kuitenkaan halua kertoa kokemuksistaan, joten Lassila jakaa omansa:

– Se oli syksyllä 1986. Olin siinä seitsemän vanha ja perheemme asui Varsinais-Suomessa Vehmaalla. Iltayhdeksän aikaan olin pihalla ja kävelemässä kohti Kiimkallion asemaa, kun kiinnitin huomioni siihen, että selkäni takaa heijastuu valoa. Siihen aikaan ei enää junia kulkenut, joten ajattelin jonkun tulevan takaani taskulampun kanssa.

 

Näin noin viiden metrin korkeudessa raketinmuotoisen esineen, jonka sivuilla oli suorakulman muotoisia, ikkunamaisia valonlähteitä.

– Kun käännyin ympäri, näin noin viiden metrin korkeudessa raketinmuotoisen esineen, jonka sivuilla oli suorakulman muotoisia, ikkunamaisia valonlähteitä. Kesti ehkä kymmenen sekuntia, kun se lipui ohitse ja lensi aseman katon ylitse pimeyteen. Jälkeenpäin kysyin äidiltäni, että mikä mörkö se mahtoi olla. Hän vastasi, että oli se mikä tahansa, se ei tule takaisin.

Lapsuudenkokemus sytytti kiinnostuksen paranormaaliin. Koko aikuisikänsä Lassila on saksinut talteen lehtileikkeitä kummittelusta ja muista selittämättömistä ilmiöistä, ja kiertänyt Suomea haastattelemassa ihmisiä oudoista tapauksista. Hänen haaveenaan on jonain päivänä julkaista kirja keräämistään tapauksista.


Levoton upseeri vaeltelee teatterissa

Helsingissä on Lassilan mukaan kuutisenkymmentä kummitustaloa. Mielenkiintoisin – ja tunnetuin – niistä on ehdottomasti Bulevardilla jo vuodesta 1879 nököttänyt Aleksanterin teatteri.

Tarina kuuluu näin: kun teatteria pystytettiin, rakennustiiliä tuotiin Ahvenanmaalta. Samassa rytäkässä kansallisteatterin rakennusaineeksi kulkeutui tiiliä Oolannin sodassa (1854–1856) tuhotun Bomarsundin linnoituksesta. Näiden tiilien mukana matkusti jäniksenä myös linnoituksen aave, sodassa kuollut venäläisupseeri.

Teatterin henkilökunta on vuosikaudet supissut oudoista koputteluista ja itsestään aukeavista ovista, ja teatterissa ramppaa säännöllisesti aaveista kiinnostunutta väkeä.

Toinen merkittävä paikka on Itä-Helsingissä sijaitseva Herttoniemen kartano. Kerrotaan, että kyseisen pytingin rauhaton sielu on vuonna 1820 kuollut Ruotsin merivoimien vara-amiraali Carl Olof Cronstedt.

Ennen kuolemaansa Cronstedt soti menestyksekkäästi Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa ja vähemmän menestyksekkäästi Suomen sodassa. Hän oli Viaporin – siis Suomenlinnan – komendanttina silloin, kun Viapori antautui venäläisille. Todistamattoman väitteen, tai ilkeämielisen huhun, mukaan Cronstedt myi Viaporin venäläisille ja piilotti petturuudesta saamansa kullan omistamansa Herttoniemen kartanon maille.

Tarinan mukaan syyllisyys painaa vara-amiraalia edelleen ja siksi hänen henkensä on jäänyt vaeltamaan kartanon tiluksille.
 

Olimme ravintolan puolella, kun ullakolta alkoi kuulua askeleita ja ääniä, aivan kuin lapset olivat juosseet edestakaisin.

– Eräällä Herttoniemen kartanossa järjestämällämme kierroksella tapahtui todella kummia. Olimme ravintolan puolella, kun ullakolta alkoi kuulua askeleita ja ääniä, aivan kuin lapset olivat juosseet edestakaisin. Tarjoilijakin kuuli äänet ja sanoi ihmetellen, ettei siellä pitäisi olla ketään, kertoo Lassila.


Kaikki kummitustarinat eivät liity vanhoihin kartanoihin ja linnoihin. Aleksanterin teatterin ja Herttoniemen kartanon jälkeen kolmanneksi kiinnostavammaksi kohteeksi Lassila nimeää erään kerrostalon Itä-Helsingissä.

– En voi kertoa tarkkaa paikkaa, sillä ne ovat yksityisiä koteja. Olen kuullut, että eräässä sen talon asunnoista vaatteet olivat lentäneet itsekseen pyykkikoneen päältä ja toisessa taas oli nähty tuntematon hahmo asunnossa.

Huijarit vaanivat hyväuskoisia

Lassila tietää hyvin, että kummituskertomuksiin voi liittyä raskas hyötymistarkoitus. Tunnetuista humpuukimaakareista mainittakoon paranormaaleja ilmiöitä tutkinut pariskunta Ed ja Lorraine Warren, jotka hyväksikäyttivät herkkäuskoisia ja tekivät hädänalaisten kustannuksella koko elämänuransa.

Warrenit tunnetaan eritoten Amityvillen tapauksesta, josta on tehty useampikin Hollywood-elokuva, ensimmäinen jo vuonna 1979.

Lorrainen pariskunnan kaltaisilla kylmäverisillä huijareilla on elintilaa Lassilan mukaan siksi, ettei selittämättömiä kokeneilla ihmisillä oikeastaan ole mitään selvää paikkaa, mihin he voisivat ottaa yhteyttä pyytääkseen ja saadakseen apua. Monet pelkäävät naurunalaiseksi joutumista.

– Useimmat eivät ota kokemuksiaan esille missään julkisissa yhteyksissä, sillä niiden kertomisesta ei ole mitään isompaa hyötyä. Yleensä päinvastoin.

Mutta entä Lassila itse? Voiko koko tähänastisen elämänsä selittämättömille ilmiöille omistanut tulla myös siihen johtopäätökseen, ettei kummituksia ole? Viimeinen kysymys kuuluu siis: Uskotko kummituksiin.

– Jos kummittelulla tarkoitetaan sitä, että se on jonkinlaisen henkimaailman aikaansaannosta, niin minulla ei ole mitään ennalta lukkoon lyötyä mielipidettä.

Palataan lopuksi Lahteen ja hirttäytyneen pojan perheen tarinaan.

Poliisi tutki asiaa jonkin aikaa kotirauhan häirintänä ja mahdollisesti suunnitteli myös talon seinien avaamista. Poliisi päätyi lopulta epäilemään perheen äitiä koputusten aikaansaajaksi ja tiedote tutkintojen päättämisestä muotoiltiin jotakuinkin näin:

Perhe saa naputella keskuudessaan niin paljon kuin haluaa, kunhan ei toiminnallaan häiritse poliisin työrauhaa.

Perhe muutti lopulta toiseen asuntoon. Äiti kiisti loppuun saakka aiheuttaneensa koputukset.

Lähteet: Perttu Häkkinen & Vesa Iitti: Valonkantajat (Like 2015); Perttu Häkkinen: Suomalainen Poltergeist (radio-ohjelma); Heikki Tikkala: Olevaisen yöpuoli ­(Kuopio 1993); Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto.

Oletko sinä kokenut yliluonnollisia ilmiöitä? Kerro niistä kommenttikenttään!

Ota kantaa

Oletko nähnyt kummituksia tai kokenut yliluonnollisia ilmiöitä?

Kyllä 56% En ole 44%
Ääniä yhteensä 17831

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää