Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Ex-Salkkaritähti katosi ruudusta: Tätä en kaipaa tv-ajoilta

Ruudusta kadonneet
Henna Tanskanen tuli katsojille tutuksi Salatut elämät -sarjan Aamu Korhosena. Hän ohjaa ja käsikirjoittaa nykyään teatteriesityksiä.
Kuka? Henna Tanskanen (ent. Vänninen).

Mistä tuttu? Näytteli Aamu Korhosta Salatut elämät -sarjassa 2001–2004.

Nykyään: ”Valmistuin näyttelijäksi 2009, minkä jälkeen olen toiminut näyttelijänä eri teattereissa. Olen myös ohjannut ja käsikirjoittanut esityksiä.

Aloitin myös opiskelut Kuvataideakatemiassa, josta valmistuin tänä syksynä. Olen siis sekä teatteritaiteen että kuvataiteen maisteri ja toimin näillä kahdella alalla, sekä niiden välissä.

Kuvaan myös pitkää elokuvaa Eddan Lapset -työryhmän ja ohjaaja Saara Cantellin kanssa, mutta se projekti kestää vielä vuosia.”

Ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun otto ei onnistunut siksi, että nauratti vedet silmissä.

Paras muistoni tv-ajoilta: ”Aktiivisesta tv-jutuissa näyttelemisestä ovat jääneet päällimmäisinä mieleen hyvät työporukat. Usein tv-hommissa tehdään pitkää päivää, ja huumori auttaa jaksamaan. Ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun otto ei onnistunut, kun nauratti vedet silmissä, saatika sitten kuvauksia odotellessa.”

En kaipaa tv-ajoilta: ”Törkeän aikaisia herätyksiä. Olen aamu-uninen, enkä todellakaan ole parhaimmillani ennen kahdeksaa. Myös kiire, joka kuvauksissa usein oli ja on, on pahimmillaan niin kova, että oma työ kärsii. Tuntui, että koska aikaa oli niin vähän, on näyttelijöillä vain yksi mahdollisuus onnistua, eikä kokeiluille jäänyt aina aikaa.”

Katson itse televisiosta: ”Ylen kanavia, elokuvia ja muutamia sarjoja. Lempparini tällä hetkellä – ja ainoa, jota ehdin katsoa säännöllisesti – on Vallan Linnake.

Minut saisi houkuteltua takaisin televisioon: ”Ohjelmaan, jonka tekeminen kiinnostaisi näyttelijänä. Siinä voisi olla jotain uutta kulmaa siihen, kuinka tv- ohjelmaa käsikirjoitetaan ja kuvataan.”

Ruudusta kadonneet -juttusarja ilmestyy viikonloppuisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää