Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Näin lavatähdet tienasivat – kärjessä yllätysnimi, Tauskille melkoiset mätkyt

lavatähtien tienestit
Maan suosituimmat iskelmätähdet lyövät keikkalavoilla rahoiksi.
Parhaiten tienaavien lavatähtien nimilistalla jyräävät kokeneet konkarit. Paula Koivuniemi kuittasi vuonna 2014 ansiotuloina 90 230 ja pääomatuloina 153 463 euroa – joskin mätkyjäkin kertyi 25 387 euron edestä.

Miesten puolella kärkipaikkaa piti Reijo Taipale, joka tienasi ansiotuloina 136 677 euroa. Matti Ruohonen tienasi ansiotuloja 105 824 euroa (mätkyjä 14 155 euroa), kun taas velipoika Teppo Ruohosen oli tyytyminen 75 876 euron tuloihin. Isoveli Matin mukaan siihen oli syynsä.

Taipaletta ja Ruohosta seuraa hienoinen yllätysnimi. Tanssiorkesteri Souvareista tuttu Lasse Hoikka tienasi ansiotuloina muhkeat 102 679 euroa kuitaten myös 8 533 euron palautukset.

– Suomen tanssilavakulttuuri on aivan ainutlaatuista ja on hienoa, että yleisö löytää edelleen meidän keikoille, Hoikka kiitteli taannoin IS:n haastattelussa.

Tangomarkkinoiden voitolla voi lyödä kohtuullisesti leiville. Viime vuoden tangokuningatar Maria Tyyster tienasi ansiotuloina 40 432 euroa peitoten tuloissa tangokuningas Teemu Roivaisen (35 443 euroa).

Toissavuoden tangokuningas Kyösti Mäkimattila tienasi ansiotuloja 44 310 euroa, saman vuoden tangokuningatar Heidi Pakarinen puolestaan 33 663 euroa.

Pakarisen ex-puoliso ja oopperalaulaja Mika Pohjonen kuittasi 53 219 euron ansiotulot.

Lavatähtien mätkylistan kärkipäässä oli Suvi Teräsniska, jolle mätkäistiin maksettavaksi peräti 16 908 euroa. Toki Teräsniskan ansiotulotkin olivat muhkeat: 106 998 euroa.

Maksettavaa kertyi myös Tauno Peltoselle: 11 505 euroa. Tauskin ansiotulot olivat 39 282 euroa ja pääomatulot 22 192 euroa.

Muista lavatähdistä laulaja Tomi Metsäketo merkkautti 79 219 euron ansiotulot, Agentsin ex-laulaja Jorma Kääriäinen vastaavasti 35 492 euroa. Anita Hirvonen ylsi 64 090 euron ansiotuloihin ja Tapani Kansa 75 437 euron ansiotuloihin.

Yölintu-yhtyeen solistin Simo Silmun tulot putosivat toissavuodesta yli 10 000 euroa. Silmun vuoden 2014 ansiotulot olivat 34 468 euroa, joskin palautuksia tuli 4 558 euron verran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Teemu Selänne onnitteli Kimmo Timosta koskettavalla viestillä: ”Kiitos kaikesta, ystäväni”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    5. 5

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    10. 10

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. 6

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

    2. 2

      Teemu Selänne onnitteli Kimmo Timosta koskettavalla viestillä: ”Kiitos kaikesta, ystäväni”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    5. 5

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    6. Näytä lisää