Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Paikalla ollut kameramies puhuu ensimmäistä kertaa Steve Irwinin kuolemasta

Tv-tähti, hyväntekijä
Australian tunnetuin villieläinten puolestapuhuja, Krokotiilimies-tv-sarjan Steve Irwin menehtyi traagisesti vuonna 2006 keihäsrauskun pistoon.
Australian tunnetuin villieläinten puolestapuhuja, krokotiilimies Steve Irwin menehtyi traagisesti vuonna 2006 keihäsrauskun pistoon.

Steve Irwin oli kuvaamassa sarjaansa Pohjois-Queenslandissa, kun joutui keihäsrauskun hyökkäyksen kohteeksi. Hän oli paikalla kahden kameramiehen kanssa. Toinen heistä oli Justin Lyons.

Lyons on pysynyt surullisesta tapahtumasta hiljaa kahdeksan vuotta, mutta rikkoi hiljaisuuden Sydney Morning Heraldin haastattelussa.

Lyonsin mukaan oltiin viimeistä kuvausta vaille valmiina. Viimeisen otoksen piti olla se, kun keihäsrausku ui kauemmaksi Irwinistä. Hän kiistää Irwinin jahdanneen tai provosoineen rauskua millään tavoin.
Lyonsilla oli kamera valmiina, kun yhtäkkiä 2,4-metrinen rausku kääntyi Irwinin vartaloa vasten ja alkoi pistää Irwiniä satoja kertoja muutamissa sekunneissa.

Lyons ei tajunnut ensin, mitä oli tapahtunut. Kun hän lopetti kuvaamisen, hän tajusi vasta Irwinin seisovan verilammikossa.
Kameramiehen mukaan uutiset piikin osumisesta Irwinin rintaan ovat vääriä.

Irwin luuli rauskun puhkoneen hänen keuhkonsa.

- Hän ei tiennyt, että se oli pistänyt suoraan sydämeen. Hänellä oli viiden sentin levyinen haava sydämensä kohdalla ja siitä pulppusi verta ja nestettä.

- Yritin hokea hänelle, että ajattelisi lapsiaan ja koettaisi kestää ja kestää. Hän katsoi minuun rauhallisesti ja sanoi kuolevansa. Ne olivat hänen viimeiset sanansa.

Pelastajat tulivat paikalle, mutta eivät voineet pelastaa Irwinin henkeä.
Lyonsin mukaan Irwinin elvytys kuvattiin, mutta hän ei usko filmin tulevan koskaan julki.

- Stevellä oli sääntö, että vaikka kuka loukkaantuisi, aina pitää jatkaa kuvausta. Toinen kameramies kuvasi siis elvytyksen. Toivon, ettei tätä filmiä tulla koskaan näyttämään missään perheen suojelemiseksi. En edes tiedä, mitä filmille tapahtui.

Australia Zoota pyörittänyt Irwinin kuoli 44-vuotiaana. Häneltä jäi kaksi lasta: Bindi ja Robert sekä vaimo Terri, jotka ovat jatkaneet Steven työtä onnistuneesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    8. 8

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    9. 9

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää