Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Erikoishaastattelussa Stephen King: ”Bambi teki minusta kauhukirjailijan”

erikoishaastattelu
Kirjoittaminen on Stephen Kingille kuin parisuhde. Vaikka houkutuksia tulee, pitää pysyä uskollisena kumppanilleen.
Kirjailija Stephen King, 68, kertoo aloittavansa tarinan aina samalla tavalla.

– Kuvittelen paikan, mitä ihmiset ovat tekemässä ja miltä he kuulostavat. Alku on aina hankalaa, mutta kun pääsen vauhtiin, en malta lopettaa, Stephen King kertoo.

Alkuja – ja loppuja – on kauhukirjailijalle kertynyt tähän mennessä yli 70 valmistuneen teoksen verran. Tähän pystyäkseen täytyy todella nauttia ihmisten pelottelusta.

”Kun kirjoitan, en näe painajaisia”

Pelko kiehtoi Kingiä jo lapsena.

– Bambi oli ensimmäinen elokuva, jonka näin. Minusta se oli kauhutarina. Ensin valkohäntäpeuran emo kuolee. Myöhemmin sitä ammutaan ja se meinaa palaa metsäpalossa. Vaikka pelkäsin, olin innoissani tarinasta. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, rento ja hyväntuulinen King kertoo.

Enää hän ei pelkää juuri mitään.

– Prosessoin pelkoni kirjoittamalla. Kun kirjoitan, nukun hyvin, enkä näe painajaisia. Kirjoitustaukojen aikana näen paljon unia ja jotkut niistä ovat todella kummallisia.

Isä jätti perheen

King kasvoi äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa. Hänen isänsä lähti omille teilleen, kun King oli kaksivuotias. Hän ei nähnyt isäänsä sen koommin.

– Minun on mahdoton spekuloida, millaista elämäni olisi ollut, jos olisin tuntenut isäni. Mielestäni minulla oli suhteellisen normaali lapsuus. Minulla oli vilkas mielikuvitus ja näin joskus painajaisia.

Uskonto väritti pojan lapsuutta, sillä hänen äitinsä kuului metodistikirkkoon.

– Kävimme sunnuntaisin kirkossa ja kesäisin osallistuin leireille, kuten muutkin naapuruston lapset. Kyseenalaistin kirkon ja järjestäytyneen uskonnon, kun pappi väitti, että katoliset joutuvat helvettiin. Tunsin katolisia ja tiesin, että he olivat samanlaisia kuin minä. Olen silti valinnut uskon Jumalaan.

”Join nuorena liikaa”

Rutiköyhä opiskelija tapasi Tabitha-vaimonsa Mainen yliopistossa. Heidän esikoisensa, Naomi-tytär syntyi 1970. Myöhemmin syntyi vielä kaksi poikaa. Joe ja Owen King ovat myös kirjailijoita; heistä vanhempi kirjoittaa nimellä Joe Hill.

Stephen ja Tabitha menivät naimisiin 1971.

– Kosin Tabithaa ennen nukkumaan menoa. Hän sanoi, että miettii asiaa yön yli. Aamulla hän vastasi myöntävästi. Hieman myöhemmin sain töitä opettajana ja hän oli myyjänä donitsikahvilassa. Ajattelin, että en eroa ikinä, vaikka mitä tapahtuisi.

Eikä liitto ole ollut aina helppo.

– Join nuorena liikaa. Huomasin ongelman, kun kaupunkiin tuli pullonkierrätyslaki. Kierrätysroskiksemme oli täynnä minun juomiani oluttölkkejä. Vaimoni joi lasin viiniä silloin tällöin.

Hohto-elokuva ei miellytä

Tabitha kannusti miestään kirjoittamaan Carrie-romaanin loppuun. Teinitytöstä, jolla on telekineettisiä kykyjä, kertova romaani julkaistiin vuonna 1974. Siitä alkoi Kingin ura maailmankuuluna kauhu-, draama- ja sci-fi-kirjailijana.

Sittemmin Kingin kirjoja on myyty yli 350 miljoonaa kappaletta, ja hänen tuotannostaan on tehty yli sata elokuvaa ja sarjaa. Kaikkiin hän ei ole tyytyväinen.

– Mielipiteeni elokuvasta The Shining – Hohto ei ole muuttunut. En pidä siitä. Se on visuaalisesti kaunis, mutta niin on Cadillackin ilman moottoria. Elokuva on kylmä eikä syytä hahmojen käyttäytymisen selitetä tarpeeksi hyvin.

Vuosikymmenen lopussa King siirtyi oluesta kovempiin aineisiin. Se vaikutti töihin.

– Kirjojeni taso laski. Kolkuttajat (The Tommyknockers, 1987) oli kammottava. Lopetin sen jälkeen päihteiden käytön. En silti kadu mitään, mitä olen julkaissut, sillä kaikki teokset ovat olleet tärkeitä niinä ajankohtina.

Kävi lähellä kuolemaa

1999 King joutui pahaan auto-onnettomuuteen ja loukkasi päänsä pahoin.

– Melkein kuolin. Olen kiitollinen, että selviydyin ja kuntouduin. Pahat kivut kuitenkin jatkuivat vuosia ja se vaikeutti kirjoittamistani.

Monta vuotta Kingistä tuntui, että hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa.

– Halusin jäädä eläkkeelle ja vetäytyä julkisesta elämästä. Sitten kuin ihmeen kaupalla aloin parantua. Kiinnostuin taas kirjoittamisesta. En kuitenkaan saa enää yhtä usein hyviä ideoita kuin 30 vuotta sitten.

Ja ideat, ne tulevat yllättäen. King ei kirjoita niitä ylös. Hyvät jäävät elämään.

– Nuorena minulla oli niin paljon ideoita, että pääni meinasi räjähtää. Silloin olin melkein vihainen, kun kirjoitin yhtä tarinaa, koska en voinut kirjoittaa toista, King muistelee.

– Kirjoittaminen on kuin olisi naimisissa. Vaikka olisi houkutuksia, pitää pysyä uskollisena.

Ota kantaa

Mikä on paras Stephen Kingin kirja?

Carrie 6% Tukikohta 10% Uinu, uinu lemmikkini 31% Piina 13% Hohto 18% Kuvun alla 3% Joku muu, mikä? 20%
Ääniä yhteensä 1067
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää