Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Tältä Frendien kahvilanpitäjä Gunther näyttää 11 vuotta sarjan loppumisen jälkeen: ”Frendien paluu olisi tragedia”

frendit
Sivurooli Frendien Guntherina on edelleen James Michael Tylerin tunnetuin rooli.
Frendit-sarjan fanit muistavat varmasti Central Perk -kahvilassa työskennelleen vaaleahiuksisen Guntherin. Kahvilan tiskin takana nähty Gunther oli tragikoominen hahmo, joka oli korviaan myöten rakastunut Jennifer Anistonin esittämään Racheliin.

Tuhoon tuomittu ihastus kantoi läpi koko sarjan kymmenen kauden. Kerran Gunther jopa osti koko Rossin omaisuuden vain, koska kyseessä oli tavaroita, joihin Rachel oli koskenut.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Sarja loppui jo 11 vuotta sitten, mutta Guntheria näytellyt James Michael Tyler on toisinaan antanut haastatteluja sarjan teosta.

Syyskuussa mies vieraili Good Morning Britain -ohjelmassa keskustelemassa sarjasta. Nykyisin 53-vuotias näyttelijä ei usko, että sarjasta tehtäisiin enää elokuvaa, vaikka fanit ovatkin sitä jo vuosia toivoneet.

– En usko, että paluuta tulee. Itse asiassa tiedän, että vastaavat tuottajat ovat jo torpanneet sen idean, mies sanoo.

James Michael Tylerin mielestä sarjan tarinassa ei ole enää mitään jatkettavaa.

– Sarjan juoni sinetöitiin todella hyvin, joten en usko, että jatkolle on tarvetta. Haluaisitteko todella katsoa tv-sarjaa nelikymppisistä ihmisistä, jotka kompuroivat samojen ongelmien kanssa kuin kymmenen vuotta sitten?

– Frendien paluu ei olisi komedia, vaan tragedia.

Tyler on tehnyt Frendien jälkeen vain muutamia tv-rooleja. 2012 hän vieraili Frendit-näyttelijä Matt LeBlancin uuden Amerikan frendi -sarjan jaksossa.

Syyskuussa New Yorkissa järjestettyä Frendit-tapahtumaa varten Tyler värjäsi hiuksensa jälleen sarjasta tutuksi valkoiseksi. Valkoisessa tukassaan hänet olikin helppo tunnistaa tutuksi hahmoksi.

Sen sijaan miehen normaali harmahtava hiustyyli toiminee hyvänä valeasuna, sillä miestä ei ole tunnistaa samaksi.

James Michael Tyler on kertonut saaneensa roolin Guntherina, koska hän oli kahvilakohtauksessa mukana olleista extra-näyttelijöistä ainoa, joka osasi käyttää espressokonetta. Taito oli karttunut, sillä hän oli työskennellyt aiemmin kahviloissa. Guntherin rooli oli sarjan näkyvimpiä sivurooleja, ja Tyler esiintyikin peräti 93 jaksossa sarjan kymmenen tuotantokauden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    6. Näytä lisää