Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Ilta-Sanomien Joulu-erikoislehti antaa vinkit herkulliseen jouluun

Joulu-lehti
Ilta-Sanomien Joulu-lehti ilmestyy torstaina. Lehdestä löytyy runsaasti vinkkejä tunnelmallisen joulun loihtimiseen.
Juontaja Piritta Hagman vietti lapsuutensa joulut suntiona toimineen äitinä työn ehdoilla. Perheen joulut eivät koskaan olleet samanlaisia. Nyt kolmen lapsen äitinä Piritalla on halu luoda omia jouluperinteitä. Vaikka jääkiekkoilija Niklas Hagmanin työ on vienyt perhettä eri puolille maailmaa, niin perhe on pyrkinyt olemana aina joulun yhdessä.

Hagmaneille joulu on ennen kaikkea lähimmäisestä välittämisen ja antamisen riemujuhla.

Piritta kertoo perheen jouluista Ilta-Sanomien Joulu-erikoislehdessä.

Lehdestä löytyy runsaasti vinkkejä tunnelmallisen joulun loihtimiseen. Myös ruoka on keskeisessä osassa ja ruokaohjeita on yhteensä 35 sekä tietenkin juhlavien kattausten lämpimät ja viileät sävyt. Lisäksi lehti antaa ammattilaisen vinkit joulupöydän juomiin.

Kira Åkeström-Kekkonen neuvoo unohtamaan perinteiset leivonnaiset ja kokeilemana jotain uutta.

Lehteen on koottu helppoja ja hauskoja askarteluvinkkejä, joita osaava tehdä myös lapset.

Kansanedustaja Nasima Razmyar kertoo rakkaudestaan jouluun ja siitä, miten sai joulun lapsuudenkotiinsa.

- Näin jouluvalot, kuulin joulumusiikkia ja koulussa puhuttiin joulusta. Joulu oli minullekin jotain, johon kurkottaa, mutta ei saa siitä kiinni, Nasima muistelee lehdessä lapsuuttaan.

Kurkistamme myös joulukoteihin ja kerromme Sibeliuksen jouluista, jotka raikasivat musiikkia ja naurua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

  2. 2

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

  5. 5

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kättely alkoi

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  9. 9

    Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

  10. 10

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  7. 7

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  8. 8

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

  2. 2

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  3. 3

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  4. 4

    Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

  5. 5

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  6. Näytä lisää