Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Yksi keikka muutti Alexi Laihon ja Jussi69:n suunnitelman – ”Kysyntää tuli ihan järjettömästi”

kokoonpano
Irtiotosta alulle lähtenyt The Local Band julkaisee EP-levyn joulukuussa.
Esimakua levystä saatiin viime perjantaina Sunglasses at night -singlen myötä. Bändi kävi keikalla lokakuussa myös Japanissa, jossa se soitti 17 000 fanille.

Bändissä vaikuttavat kansainvälisesti tunnetuimpien joukkoon kuuluvat suomalaismuusikot. The 69 Eyesistä tunnettu Jussi69, Reckless Loven Olli Herman ja Santa Cruzista tuttu Archie Cruz vakuuttavat, että homma perustuu yhä puhtaasti hauskanpidolle, vaikka sen laajuus sanoin kuvainnollisesti lähti hieman lapasesta.

Mukana kokoonpanossa on myös Children of Bodomin Alexi Laiho, jonka kanssa Jussi69 ideoi bändin Hollywood-reissun aikana pari vuotta sitten.

– Yksi keikka oli tarkoitus tehdä, päästää vähän höyryjä ulos. Kelattiin pitää yksi ilta hauskaa, Jussi69 selventää bändin vuoden 2013 syntyvaiheita.

Tavastian joulukuisen keikan jälkeen porukka kuitenkin tekstaili, että hauskaa oli. Projekti sai jatkoa. Seuraavana kesänä he esiintyivät Ruisrockissa Turussa.

– Kysyntää tuli yhden keikan jälkeen ihan järjettömästi, Olli Herman jatkaa.

Kaikki ovat tahoillaan kiireisiä myös omien bändiensä ja projektiensa kanssa. Yhteisestä projektista muusikot eivät ota paineita.

– Niin kauan kuin tämä on hauskaa, tätä on hauska jatkaa. Jos tämä ei ole hauskaa, sitten se loppuu, Archie valottaa.

Projektia voi kutsua myös bändin jäsenten ”kylpylälomaksi”

– Olemme halunneet tehdä tämän niin kivaksi kuin mahdollista. Jos meillä oli Tavastialla keikka, otettiin takahuoneeksi presidenttisviitti siitä naapurista ja mentiin limusiinilla keikalle. Tokioon mentiin ykkösluokassa ja oli todella hyvät hotellit, Jussi69 jatkaa.

Bändin kaikki jäsenet ovat alansa konkareita ja viettäneet kiertue-elämää pitkään. Naisten kirkumiseen lavan edessä on jo tottunut.

– Varsinkin näillä kilometreillä. Mä olen yli 40-vuotias ja soittanut yli 25 vuotta The 69 Eyesissa, siihen osaa ihan suhtautua. Ei mun pää katoa sinne jonnekin epätodellisiin sfääreihin, Jussi69 naurahtaa.

Kaikki miehet ovat sitä mieltä, että onnellisuus koostuu listaykkösten sijaan siitä, että nauttii tekemisestään.

– Onnistuminen ja menestyminen eivät ole samoja asioita. Voit olla listaykkönen ja maailman suosituin artisti olematta silti onnellinen. Onnistuminen on henkilökohtaista, pääset toteuttamaan itseäsi. Vaikka levy ei välttämättä myisi niin paljoa, olet itse tyytyväinen, porukan nuorin jäsen, vuonna 1992 syntynyt Archie kiteyttää tärkeimmän oppinsa vanhemmilta alan konkareilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    6. 6

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    6. Näytä lisää