Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Kansanedustaja Sari Multala on raskaana: ”Ihanaa, että Meri saa sisaruksen”

vauvauutinen
Sari Multalan ja hänen miehensä Perttu Vänttisen perhe kasvaa keväällä toisella lapsella. Kansanedustaja toivoo voivansa palata töihin melko pian.
Kansanedustaja Sari Multala (kok) on juuri palannut Kiinasta Kansainvälisen purjehdusliiton ISAFin kokouksesta, jossa tapahtumakomitea pohti muun muassa Rion tulevien olympiavesien puhtautta. Kiireinen aikataulu ei salli Multalan viettää tätä viikonloppuakaan sohvalla maaten, mutta toisaalta kaksivuotiaan Meri-tytön äiti ei ole ikinä ollut löhöilijätyyppiä.

Silti tänä syksynä Multalan on joskus tehnyt mieli jäädä kotiin ja ottaa nokoset. Neljännelle kuulle edennyt raskaus on vaikuttanut voimavaroihin.

– Pahoinvointi helpotti vasta pari viikkoa sitten. Meriä odottaessa ällötys meni nopeammin ohi. Nyt oloni on hyvä, Multala, 37, kertoo.

Housut ovat alkaneet kiristää vyötäröltä ja maha kasvaa. Linnan juhlissa Multala arvelee raskauden näkyvän jo selvästi.

– Olemme olleet todella onnekkaita, sillä raskaustoiveemme on toteutunut molemmilla kerroilla. Se ei ole itsestäänselvää, etenkään neljääkymppiä lähestyttäessä. On ihanaa, että Meri saa keväällä sisaruksen.

– Ajoitus ei ole työni kannalta ehkä paras mahdollinen, mutta perhetoiveissa ei voi odotella liikaa. Tunnen vastuuni äänestäjille ja toivon, että voin palata töihin ainakin osittain melko pian.

Kansanedustajilla on oikeus normaaliin vanhempainvapaaseen. Vauva-aikana saa osallistua eduskunnan istuntoihin ja äänestyksiin oman mielenkiintonsa mukaan, mutta sivistys- ja lakivaliokuntiin Multalalle nimitetään vakituinen varajäsen.

– Meri kulki vauvana mukanani Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksissa. Yhden lapsen kanssa sellainen onnistuu vielä melko hyvin. Pieni vauva oli imetyksen myötä tosi tiiviisti äidissä kiinni, Multala sanoo.

Meri-tytär aloitti syksyllä päiväkodin. Vauvan synnyttyä hän on hoidossa lyhennettyä päivää tai menee kerhoon.

Multala arvelee palaavansa työelämään ensi syksynä tai viimeistään tammikuussa 2017. Meri oli 10-kuukautinen, kun hänen äitinsä jatkoi Suomen purjehdusmaajoukkueen päävalmentajan töitään. Jo sitä ennen Multala oli työskennellyt osa-aikaisesti.

– Jokainen toimii vanhempana siten, mikä sopii hänen perheelleen parhaiten. Meille on – kiitos tukiverkkomme – toiminut tämä.

Lue Sari Multalan koko haastattelu päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää