Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Nikki Sixx paljasti, miksi Mötley Crüe valitsi Suomen Euroopan viimeiseksi keikkapaikaksi – ”Te olette listan kärkipäässä!”

jäähyväiskiertue
– On erittäin hienoa päästä lopettamaan kiertueemme juuri täällä, Nikki Sixx hehkutti Mötley Crüen jäähyväiskiertueella.
Heinäkuussa 2014 alkaneella jäähyväiskiertueellaan oleva losangelesilainen Mötley Crüe -yhtye keikkailee parhaillaan Helsingin Hartwall Arenassa. Kahdeksan kappaleen jälkeen laulaja Vince Neil antoi puheenvuoron basisti Nikki Sixxille, joka piti puheen suomalaisyleisölle.

– Me kutsumme tätä kaupunkia nimellä Hellsinki! On erittäin hienoa päästä lopettamaan kiertueemme juuri täällä.

– Kun suunnittelimme tätä kiertuetta ja mietimme paikkoja, missä haluamme soittaa, tajusimme, että maailma on todella iso ja hyviä paikkoja todella paljon. Mutta halusimme esiintyä vain parhaissa paikoissa ja Helsinki todellakin kuuluu sille listalle. Te olette sen listan kärkipäässä!

Tämän jälkeen Sixx kertoi tarinan köyhästä lapsuudestaan ja isältään saamasta puukosta, jota Sixx edelleen kantaa mukanaan maailmankiertueella ja Sixx esitteli puukkoa myös yleisölle.

Puukko oli Sixxin mukaan tunnus sille, että elämässä pitää uskoa unelmiinsa.

Tämän jälkeen yhtye esitti Louder Than Hell -kappaleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Tukholman lähiössä mellakoitiin: Poliisi ampui osuakseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. Näytä lisää