Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Näillä sanoilla Mötley Crüe lopetti historian viimeisen keikkansa Suomessa ja Euroopassa

jäähyväiskiertue
Legendaarinen rockyhtye Mötley Crüe jätti Euroopan ja Suomen lavat lopullisesti taakseen keskiviikkona Helsingissä.
Final Tour -jäähyväiskiertueellaan oleva losangelesilainen rockyhtye Mötley Crüe soitti uran viimeisen keikkansa Euroopassa keskiviikkona Helsingin Hartwall Arenassa.

Euroopan-kiertueen jäähyväiskonsertti huipentui ensin näyttävään show'hun Kickstart My Heart -kappaleessa, jonka lopuksi laulaja Vince Neil ja basisti Nikki Sixx kuljetettiin valtavilla vinsseillä yleisön päälle tervehtimään fanejaan.

Sen jälkeen yhtyeen jäsenet kokoontuivat takaisin lavalle ja yhtye kiitti fanejaan suurin elein. Vince Neil lausui myös jäähyväissanat yleisölle.

– Kiitos kaikille teille! Jäämme kaipaamaan teitä! Hyvää yötä, runkkarit! Neil sanoi ja yhtye katosi backstagelle.

Osa yleisöstä saattoi luulla, että konsertti oli tullut päätökseen, mutta se oli hämäystä.

Minuuttien mittaisen odotuksen jälkeen yhtye ilmestyi areenan keskelle rakennetulle pikkulavalle esittämään tunnetun balladinsa Home Sweet Home.

Kappaleen lopuksi Mötley Crüen jäsenet tervehtivät yleisöä vielä viimeisen kerran.

– Me todella jäämme kaipaamaan teitä. Kiitos hyvin paljon! Jumalan siunausta!

Keikan lopuksi areenan kaiuttimista alkoi soida Frank Sinatran legendaarinen My Way -kappale merkiksi konsertin ja Mötley Crüen uran tulevasta lopusta.

Mötley Crüen historian viimeinen keikka Suomessa ja Euroopassa kesti yhteensä tunnin ja 43 minuuttia. Keikka alkoi virallisesti klo 21.08 ja loppui 22.51.

Mötley Crüe on ilmoittanut, että Final Tour jää yhtyeen uran viimeiseksi kiertueeksi. Kiertue ja Mötley Crüen ura huipentuu 31. joulukuuta yhtyeen kotikaupungissa Los Angelesissa järjestettävään konserttiin.

Keskiviikkoinen Helsingin-konsertti puolestaan jää yhtyeen viimeiseksi konsertiksi Euroopassa. Helsingin-konsertin jälkeen yhtye esiintyy seuraavan kerran perjantaina Abu Dhabissa.

Mötley Crüen lämmittelijänä loppuunmyydyllä Helsingin-keikalla toimi kauhurokkari Alice Cooper, jonka takuuvarmasti toteutettu kauhuteatteri viihdytti areenan yleisöä erittäin onnistuneesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    9. 9

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    10. 10

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää