Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Vastavihitty Fingerporin luoja Pertti Jarla: ”Väsynyt, mutta tyytyväinen”

Hääuutinen
Pertti Jarla on mennyt lauantaina naimisiin.
Pertti Jarla on uunituore aviomies. Sarjakuvapiirtäjä vihittiin avioliittoon kotikaupungissaan Porvoossa.

– Kyllä näin on. Meidät vihittiin lauantaina Porvoon Grandissa. Tilaisuuteen tuli maistraatin edustaja, joka vihki meidät siellä. Olo on nyt väsynyt, mutta tyytyväinen, Pertti Jarla kertoo Ilta-Sanomille.

Parhaiten Fingerpori-sarjakuvastaan tunnetun Pertti Jarlan avioliitto on miehen toinen. Sarjakuvapiirtäjä on onnellinen aviomies ja erittäin tyytyväinen vihkitilaisuuteen.

– Häät olivat oikein hyvät bileet. Juhlimme lähipiirin kesken ja paikalla oli muutamia kymmeniä vieraita. Meillä meni myöhään, mutta ei liian, Jarla kuvailee lauantain tunnelmia.

Pertti Jarla on nyt vaimonsa kanssa onnellisesti aviopari, mutta vielä ei ole häämatkan aika. Ensin kutsuvat velvollisuudet, ja edessä on myös palautuminen juhlahumusta.

– Emme ehdi nyt töiden vuoksi lähteä häämatkalle, mutta teemme sen myöhemmin. Häissämme oli myös isot järjestelyt, joten on hyvä että nyt pääsee ottamaan rennosti, taiteilija Jarla kertoo.

Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvaa on julkaistu Helsingin Sanomissa ja monissa maakuntalehdissä jo vuodesta 2007. Osa stripeistä syntyy lukijoiden avustamana.

Jarlalta ilmestyi lokakuussa omaelämäkerrallinen strippimuistelmateos Jäätävä spede (Like). Kirja käsittelee tosielämän tapahtumia, mutta jarlamaiseen tyyliin.

– Muistelmateokseni on äijän jorinaa omasta elämästään. Lukija voi kuvitella istuvansa samassa pöydässä jonkun kanssa, joka taukoamatta puhuu omasta elämästään. Se ainakin pyrkii olemaan hauska, Jarla kertoi elokuussa Ilta-Sanomille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    7. 7

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    8. 8

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    9. 9

      Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    10. 10

      Kahden sekunnin kikka paljastaa, sopivatko sinulle lyhyet hiukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. Näytä lisää