Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Laulaja Vieno Kekkonen, 81: ”Saan olla kiitollinen, että minulla laulu tulee edelleen helposti”

laulajalegenda
Vieno Kekkonen keikkailee ahkerasti vielä 81-vuotiaanakin.
Supernainen. Silläkin nimellä laulaja Vieno Kekkosesta on puhuttu, onhan hän mukana myös konserttisaleja kiertävässä Supernaiset-triossa. 81-vuotias eläkeläinen tekee töitä edelleen kovalla tahdilla. Tänään tiistaina hän esiintyy säveltäjä ja jazz-muusikko Erik Lindströmin uran juhlakonsertissa.

Elokuussa kuollut Lindström muistetaan muun muassa sävellyksistään Ranskalaiset korot, Muistatko Monrepos’n ja Miss Suomi -kisojen tunnusmusiikkina tunnetusta Armista. Keväällä vuorossa on jälleen Supernaiset-kiertue.

– Noh, olenhan minä ollut eläkkeellä ties kuinka kauan, mutta nyt on kyllä sattunut töitä todella paljon. Ekin konsertti oli sellainen, mihin halusin tietenkin lähteä mukaan.

Erik Lindströmin laajaa tuotantoa esittelevä konsertti on Kekkoselle erityisen tärkeä, sillä hän tunsi säveltäjäkonkarin useiden vuosikymmenten takaa.

Helsingin Savoy-teatterissa tiistaina järjestettävässä konsertissa esiintyvät Kekkosen lisäksi myös Fredi, Jussi Raittinen ja Sonja Lumme.

– Vuonna 1955 minä kävin ensimmäisissä koelauluissani Savoyn lavalla. Niihin aikoihin tapasin myös Ekin ensimmäistä kertaa, ja sen jälkeen monta kertaa erilaisissa tilanteissa. Hän oli aina hyvin sydämellinen ihminen. Hän teki töitä täydellä sydämellä ihan viimeiseen asti, Vieno Kekkonen muistelee.

– Meitä tämän ikäpolven levymuusikoita ei enää kovin paljoa ole jäljellä. Se oli sellaista pioneerihommaa silloin. Televisio tuli 1957, ja ammattimuusikoita oli silloin paljon mukana ohjelmissa. Niiltä ajoilta minulla on paljon muistoja Ekistä.

81-vuotias Kekkonen on ikäisekseen upeassa kunnossa. Ahkera keikkailukin on laulajattaren mukaan mahdollista, koska hän pyrkii pitämään itsestään hyvää huolta muun muassa kuntoilemalla ja syömällä terveellisesti.

– Monestihan naisilla iän myötä ääni madaltuu. Saan olla kiitollinen, että minulla laulu tulee edelleen helposti. Se ei ole itsestäänselvyys.

Musiikin lisäksi Kekkonen saa virtaa kuntoilusta. Aina kun aika antaa myöden, hän lähtee tuttuun kuntokeskukseen ohjattuun jumppaan.

– Olen käynyt samassa paikassa vuosikaudet. Jokin aika sitten olin vain käymässä siellä ja heti tutut kasvot tulivat tervehtimään ja sanomaan, että minua onkin jo kaivattu siellä.

Kekkosen suosikkijumppia ovat muun muassa pace-kiertoharjoittelu sekä niska-selkä -jumpat.

– Nuoriahan siellä käy paljon. Usein olen vanhin koko tunnilla.

Keikkailu ja muut menot saattavat tehdä pitkiäkin taukoja jumpissa käyntiin, silloin jumppaliikkeitä on tehtävä kotona.

– Teen jumppaa myös kotona. Siivotessakin tulee liikuttua. En minä joka päivä siivoa koko taloa, mutta joka päivä voi siivota yhden huoneen.

Puuhailua riittää niin kotona Helsingissä kuin perheen lomakodissa Pohjois-Ruotsin Pajalassa, jossa vietetään tänä vuonna myös joulua.

Vieno Kekkonen uskookin, että syy hyvään vireeseen löytyy aktiivisesta elämäntavasta.

– Minulla ei ole mitään lääkitystä, ei mitään kremppoja. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, eli täytyy sanoa, että saan olla todella kiitollinen ja koputtaa puuta.

Ranskalaiset korot – Erik Lindströmin sävelmiä -konsertti Savoy-teatterissa 24. marraskuuta klo19:00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    4. 4

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    5. 5

      Jokerit hävisi pudotuspeliavauksen – tunteet kuohuivat lopussa: joukkotappelu!

    6. 6

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    7. 7

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    4. 4

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    5. 5

      Jokerit hävisi pudotuspeliavauksen – tunteet kuohuivat lopussa: joukkotappelu!

    6. Näytä lisää