Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Anna-lehti: Pave Maijanen myöntää: ”Kävin vaimon kanssa sossun luukulla”

muusikko
Muusikko Pave Maijanen myöntää, että vaimolta on vaadittu venyvyyttä ja pitkää pinnaa.
Juuri päättyneellä Vain elämää -viihdeohjelman neljännellä tuotantokaudella mukana ollut muusikko Pave Maijanen on ollut yhdessä vaimonsa Liisan kanssa 43 vuotta.

Maijanen kertoi IS:lle lokakuussa pitäneensä perheensä tietoisesti poissa julkisuudesta. Nyt hän kuitenkin kertoo avoimesti Anna-lehden haastattelussa, että yhteiselle taipaleelle mahtuu ylämäkien lisäksi alamäkiä, jotka johtuvat osaltaan Maijasen keikkaluontoisesta työstä.

1970-luvun lopussa Royals-yhtyeen hajoamisen jälkeen perheen elatus oli vaakalaudalla.

– Muusikon leipä oli epäsäännöllistä, ja oli tosi tiukkaa taloudellisesti. Jossain vaiheessa jouduimme vaimoni kanssa turvautumaan jopa sossuun, Maijanen kertoo Annassa. Sossulla hän tarkoittaa sosiaalitoimistoa.

Vaimo on myös ottanut vastuun perheen kahden lapsen kasvatuksesta. Lasten ollessa pieniä, Liisa oli miehensä keikkatyön vuoksi verrattavissa lähes yksinhuoltajaan. Maijanen oli tien päällä lähes 100 päivää vuodessa.

– On helppo päätellä, kenen harteilla lasten kasvatus oli – ja hyvä niin, koska minussa ei olisi ollut tarvittavaa jämäkkyyttä, Maijanen myöntää.

Maijasen lapset ovat yli kolmekymppisiä. Perheeseen on siunaantunut myös yksi lapsenlapsi. Hän pitää isovanhemmutta suurenmoisena asiana.

– Lapsenlapsen kanssa voi olla hyvin usein paljon hauskempaa, koska vastuu on ihan erilainen. En tarkoita sitä, että lapsenlapsen kanssa kaikki olisi huihai ja rillumarei, kyllä isovanhempien vastuu on myös kasvatuksellinen, Maijanen kertoi IS:lle lokakuussa.

Edit: Tekstiä ja otsikkoa korjattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Israel hyväksyi uusien asuntojen rakentamisen siirtokuntiin, kun Trumpista tuli presidentti – ”Pelin säännöt ovat muuttuneet”

    9. 9

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    4. 4

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää