Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Tyttöystävä kuoli John Travoltan käsivarsille – Lauantai-illan huumaa -elokuvan kuvaukset keskeytettiin hautajaisten ajaksi

teeman elokuvafestivaali
Maailman kuuluisimman diskoelokuvan kuvauksia häiritsivät myös mafia, hasidijuutalaiset ja hysteeriset teinitytöt.
Lauantai-illan huumaa, lauantaina Teema klo 21.15

Teeman elokuvafestivaalin tunnuselokuva on tänä vuonna Saturday Night Fever eli Lauantai-illan huumaa (1977).

John Travoltan ikimuistoiset muuvit tanssilattialla on diskohuuman klassikko. Bee Geesin Stayin’ Alive ja siihen taituroitu koreografia on ikoninen.

Aikalaiskriitikko Gene Siskel ylisti Travoltan eläytymistä: ”Travolta on tanssilattialla kuin riikinkukko amfetamiinipäissään.” Siskel todella fanitti elokuvaa, sillä hän osti Travoltan käyttämän valkoisen polyesteripuvun huutokaupassa 145 000 dollarilla.

Travolta valmistautui rooliin juoksemalla kaksi mailia päivässä ja tanssimalla kolme tuntia päivittäin. Hän pudotti lähes kymmenen kiloa.

Travolta on tanssilattialla kuin riikinkukko amfetamiinipäissään.

Kuvaukset melkein keskeytyivät, kun paikallinen mafia alkoi kiristää kuvausryhmältä ”suojelurahaa”. Yökerhoon, jossa elokuvaa kuvattiin, heitettiin polttopullo. Kukaan ei loukkaantunut, eikä tila kokenut pahoja vaurioita. Lopulta mafialle maksettiin seitsemäntuhatta dollaria.

Toinen häirikköryhmä olivat Brooklynin hasidijuutalaiset, jotka vastustivat elokuvan kuvauksia kotikulmillaan. He yrittivät jopa kaataa kuvausryhmän auton.

Kolmas ongelma olivat Travoltan teini-ikäiset ihailijat, jotka menivät hysteerisiksi nähdessään idolinsa. Siksi ulkokohtaukset kuvattiin varhain aamulla.

Muitakin vaikeuksia oli. Tuotanto jouduttiin keskeyttämään hetkellisesti, jotta Travolta pääsi tyttöystävänsä Diana Hylandin hautajaisiin. Pari oli tavannut elokuvan Poika muovikuplassa (1976) kuvauksissa. Hyland menehtyi rintasyöpään. Hän kuoli Travoltan syliin.

  • TV-lehti
  • Yle Teema

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Anni Hautala purskahtaa itkuun ennen suoria tv-lähetyksiä: "Itkin kotona, itkin studiolla..."

    10. 10

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää