Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Näyttelijä Emmi Parviainen sai esikoisensa!

vauvaonnea
Emmi Parviainen on nyt pienen poikavauvan äiti.
Näyttelijä Emmi Parviainen, 30, sai viikko sitten esikoisensa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Emmi sai poikavauvan.

– Poikavauva syntyi reilu viikko sitten. Koko perhe voi hyvin, Emmi Parviainen vahvistaa tiedon Ilta-Sanomille.

Teatterikorkeakoulusta muutama vuosi sitten valmistunut Emmi Parviainen tuli aikoinaan tutuksi Salatut elämät -sarjasta, mutta sittemmin hän on tehnyt hienoja roolitöitä eri elokuvissa.

Emmin raskaus tuli julki, kun hän kertoi tulevasta Onnenonkija-elokuvastaan kesän lopulla. Tuolloin Emmi kertoi medialle voineensa raskauden aikana hyvin. Hän kertoi tuolloin myös Onnenonkijan olevan hänen viimeinen elokuvansa ennen lapsen syntymää.

Ohjaaja Jussi Parviaisen ja näyttelijä Sanna-Kaisa Palon tytär, Emmi Parviainen, valittiin Berliinin elokuvajuhlilla kymmenen nuoren näyttelijän joukkoon arvostetussa Shooting Star -kategoriassa. Valitut näyttelijät esitellään muun muassa kykyjenetsijöille ja näin heillä saattaa avautua loistavia mahdollisuuksia urallaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    5. 5

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    6. 6

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    7. 7

      Kahta miestä esitetään vangittavaksi Kerimäen ammuskelusta – tulittivat liikkuvaa autoa käsiaseella

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    10. 10

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    5. 5

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    6. Näytä lisää