Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Lahdessa varttunut 27-vuotias poptähti valittiin maailman sadan tärkeimmän vaikuttajan listalle

foreign policy
Suomalais-kurdilainen Helly Luv sai tunnustuksen Foreign Policy -lehdeltä.
Kansainväliseen politiikkaan keskittyvä Foreign Policy -lehti on julkaissut seitsemättä kertaa listan vuoden sadasta merkittävästä ajattelijasta.

Poliittisia päättäjiä, ihmisoikeusaktivisteja, artisteja, tutkijoita ja talouselämän vaikuttajia vilisevällä listalla on huomioitu muun muassa sellaisia nimiä kuin Angela Merkel, Vladimir Putin ja paavi Franciscus.

Listalle on päässyt myös yksi nimi Suomesta, nimittäin suomalais-kurdilainen poplaulaja Helan Abdulla, taiteilijanimeltään Helly Luv.

Abdulla on listattu artistien kategoriaan. Kategoriassa on listattuna yhteensä 16 nimeä, heidän joukossaan muun muassa tunnettu taiteilija-aktivisti Banksy.

Irakissa syntynyt 27-vuotias Helan Abdulla muutti perheensä kanssa pakolaisina Suomeen ollessaan 1-vuotias. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pääasiassa Lahdessa, jossa hän on käynyt myös koulut. Hänen perheensä asuu edelleen Lahdessa.

Abdulla muutti Los Angelesiin luomaan musiikkiuraa 18-vuotiaana, ja onnistui nousemaan kansainväliseen tietoisuuteen Risk it All -kappaleella, jonka musiikkivideo on herättänyt kiinnostusta erityisesti YouTubessa. Helly Luvilla onkin merkittävä fanijoukko sosiaalisessa mediassa.

Foreign Policy myönsi tunnustuksen Helly Luville hänen työstään Isisiä vastaan taistelevien kurdien peshmerga-taistelijoiden ja etenkin naistaistelijoiden sanoman esille tuomisessa. Abdulla on kertonut, että hänen äitinsä oli peshmerga-taistelija. Helly Luvin Revolution-musiikkivideo on kuvattu lähellä Isis-taistelijoiden alueita Irakissa.

– Jos voin taistella heitä vastaan musiikillani, silloin musiikkini on yhtä voimakasta, tai jopa voimakkaampaa kuin heidän aseensa, hän on sanonut NBC Newsin haastattelussa.

Helly Luv julkaisi Instagramissa kuvia palkinnonjakotilaisuudesta.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

– En voi sanoin kuvailla tunteitani. On kunnia saada tämä palkinto. Omistan palkinnon 50 miljoonalle kurdille ympäri maailman, ja peshmerga-sankareillemme, jotka ovat kuolleet taistellessaan vapauden puolesta.

– Kiitokset myös perheelleni, jotka ovat antaneet minun lentää omilla siivilläni, ja ystävilleni, jotka ovat tukeneet hulluimpiakin unelmiani, Helly kirjoittaa pitkässä englanninkielisessä kiitospuheessaan.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    7. 7

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Posti hukkasi kutsun – Helena Petäistön Linnan juhlien pukukriisi ratkesi: ”Valmistuu viime hetkellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. Näytä lisää