Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Seuraa heitä – tässä ovat illan Linnan juhlien kuvatuimmat ja puhutuimmat vieraat

linnan juhlat
IS listasi odotetuimmat vieraat tämän vuoden Linnan juhlissa.
Tänä vuonna yksi Linnan juhlien teemoista on Suomen kansaa kautta vuosien yhdistänyt mäkihyppy. Niinpä kiinnostavia vieraita ovat tietenkin entiset mäkihyppylegendat Matti Nykänen ja Toni Nieminen vaimoineen sekä Jari Puikkonen. Nieminen juhli Linnassa jo 1992, mutta aktiivivuosiensa kisamatkojen takia Nykänen ja Puikkonen pääsevät lukuisista kutsuista huolimatta vasta nyt paikan päälle.

Yksi illan odotetuimpia vieraita on myös upean kilpauransa tänä syksynä päättänyt taitoluistelija Kiira Korpi, joka saapuu juhlii yhdessä mallina työskentelevän avomiehensä Arthur Borges Seppälän kanssa. Ilta-Sanomien lukijat valitsivat Kiiran juhlien kauneimmaksi, kun hän liihotteli parketille vuonna 2007 EM-pronssimitalistina.

Kulttuurin ja viihteen edustajista kiinnostus kohdistuu esimerkiksi huimaan kansansuosioon Tähdet tähdet -ohjelmasta ponnistaneeseen baritonikomistukseen Waltteri Torikkaan, joka myös esiintyy juhlien jatkoilla.

– Minulle itsenäisyyspäivä on ilon juhla, ja se tulee näkymään pukeutumisessa. Se on sellainen modernin miehen asu, Torikka kommentoi.

Myös Jari Sillanpäältä odotetaan näyttävää asua. Iltalehden mukaan suosikkilaulajan stailaa Teri Niitti ja luvassa on seksikkyyttä ja poronnahkaa.

Naismuusikoista suursuositun Haloo Helsinki! -yhtyeen keulahahmon ja laulajan Elli Haloon juhlaeleganssia kannattaa jännittää. Vaalean ja näyttävän Ellin iltapuku lienee yllättävä ja valtavirrasta poikkeava, mikäli Ellin räväkkään tyyliin on luottaminen.

Tv-persoona Arman Alizadin uskotaan myös säväyttävän asuvalinnallaan, sillä vaatturina ennen työskennellyt mies tietää tyyliniksit.

Näyttelijöistä yksi kiinnostavimmista vieraista on tänä syksynä syöpää vastaan taistellut Jukka Puotila. Puotila on vaimonsa kanssa tanssinut Linnassa Mauno Koivistosta lähtien jokaisen presidentin aikana. Pro Finlandia -mitalin saanut Puotila lähtee Linnan juhliin kiitollisin mielin.

– Kutsu oli oikeasti kuin valopilkku tummassa syksyssä, Puotila kiitteli.

TELEVISIOVIIHTEEN konkari näyttelijä-laulaja Pirkka-Pekka Petelius on myös odotettu vieras. Hän paljasti Iltalehdelle, että juhlapuku on valmistettu kierrätysmateriaalista. Nuoremman polven koomikkoja edustaa maailman hauskimman miehen tiettelin voittanut stand up -koomikko Isko Leikola.

– Vanhemmilleni tämä on myös iso juttu. He voivat kerrankin olla ylpeitä taiteilijarenttupojastaan, Leikola vitsaili.

Peteliuksen tavoin kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta vannoo juhlaeleganssissaan kierrätyksen nimeen: hän löysi kultabrokadikankaisen iltapukunsa Emmauksen kirpputorilta Maarianhaminasta kuudella eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministerin odotetaan paljastavan kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    8. 8

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää