Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Prinsessa Madeleine ja Chris O’Neill kuvailivat lapsiaan: ”Hyvä miksaus meitä molempia”

yhteishaastattelu
Ruotsin prinsessa Madeleine ja hänen aviomiehensä Chris O’Neill antoivat pitkän yhteishaastattelun norjalais-ruotsalaiselle Skavlan tv-ohjelmalle.
Viime viikolla Ruotsin SVT1-kanavalle kuvattu yhteishaastattelu oli avioparille ensimmäinen laatuaan. Prinsessa Madeleine ja Chris O’Neill kertoivat varsin avoimesti muun muassa perhe-elämästään Lontoossa.

– Chris saa tuntemaan oloni turvalliseksi. Olemme hyvä tiimi, pidämme samoista asioista, Madeleine kertoi.

– Ja varsinkin nyt kun on lapsia, on todella oltava tiimi ja pidettävä yhtä.

Avioparilla on kaksi lasta: Leonore, 1, ja kesällä syntynyt Nicolas.

– Leonoren nimi tarkoittaa auringonpaistetta. Hassua kyllä, hän on syntymästään asti ollut yhtä hymyä, Madeleine kertoi.

– Mutta hän osaa olla myös aika villi, prinsessa jatkoi ja lisäsi olleensa itsekin jokseenkin vilkas ja itsepäinen lapsi.

Chrisin mukaan viime kesänä syntynyt Nicolas on kuulemma ”arvokkaampi” tapaus.

– He ovat hyvä miksaus meistä molemmista.

Madeleine ja Chris analysoivat haastattelussa myös sitä tosiasiaa, että Madeleine on kuninkaallinen. Kysyttäessä, tunteeko Madeleine joskus hermostuneisuutta tittelistään, prinsessa vastasi myöntävästi.

– Joskus, mutta silloin yritän vain hymyillä ja olla oma itseni. Olen vain normaali ihminen.

– Se olen minä joka hermostun, kun hän saapuu huoneeseen, Chris murjaisi ja sai yleisön nauramaan.

Chris kuvaili myös suhdettaan Ruotsin kuninkaallisiin. Hän paljasti muun muassa puhuttelevansa kuningas Kaarle Kustaata arvonimellä ”sir” ja jännittäneensä kuningasperheeseen tutustumista.

– Sellaiseen ei oikein voi valmistautua. Ei ole mitään ohjekirjaa tai opasta, täytyy vain oppia lennosta. Olin todellakin hermostunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. Näytä lisää