Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Steamgoblinin raskas uutuusvideo flirttailee Mad Max -teemalla - verta, hiekkaa - ja jäniksiä

Steamgoblinin uutuusvideo saapui Ilta-Sanomien toimitukseen. Sillä on hyvä polkaista viikonloppu käyntiin.
Steamgoblin on helsinkiläinen vuonna 2014 perustettu stoner rock-yhtye, jonka tuore musiikkivideo kuvattiin elokuussa 2015 kesän kuumimpana viikonloppuna.

Pitkäsuon täyttömäki Vantaalla muuntautui post-apokalyptiseksi Forssaksi, johon Steamgoblin karauttaa kuokkavierailemaan - huonoin seurauksin.

Videon tarina on kuin Mad Max -leffoista: ydinlaskeuma on muuttanut Fennoskandian polttavaksi autiomaaksi ja yhteiskuntarakenteet ovat sortuneet rymisten.

Muutamalle kaistapäälle tämä on tietenkin unelmien täyttymys.

Nämä wannabe-asfalttisoturit perustivat ryhmän nimeltään Steamgoblin, joka nyt kuluttaa aikaa ja bensaa autiomaassa tarkoituksenaan ottaa kaikki ilo irti maailmanlopusta.

Valtteri Niskavaaran ohjaama video tehtiin suurella työryhmällä. Avustajat mukaan lukien Pitkäsuolla hikoili kolmisenkymmentä henkeä. Avustajina kuvauksissa oli muun muassa Fallout live action -roolipeleissä karaistunutta porukkaa.

Valmiiseen reiluun kolmeen minuuttiin ei jäänyt juurikaan näkyviin nyrjähtäneitä nilkkoja, ruhjeita ja palovammoja, mutta kuvauksissa niitä riitti.

– Olimme videon käsikirjoituksen ideoinnissa mukana ja lopulta päädyttiin suhteellisen rohkeaan valintaan, jossa bändi on näyttelemässä, eikä yhtään soittokohtausta ole, bändin Captain Gyro kertoo Ilta-Sanomille.

Gyro painottaa, etteivät Steamgoblinin heput ole pohjimmiltaan sen kummemmin pahiksia kuin sankareitakaan, ainoastaan hönöjä. Ja jokainen voi videolta nähdä mitä siitä seuraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää