Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Star Wars -tähti pimitti roolinsa vaimoltaan kolmen vuoden ajan – ”hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen”

star wars
Adam Driver ei hiiskunut Star Wars -pestistä sanaakaan vaimolleen, sillä halusi pahisroolin tulevan tälle yllätyksenä.
Star Wars: The Force Awakens -elokuvan juoni oli tarkoin varjeltu salaisuus yli kolmen vuoden ajan. Tekijätiimi teki kaikkensa pitääkseen roolihahmot ja juonenkäänteet salassa yleisöltä.

Elokuvan pääpahista Kylo Reniä esittävä Adam Driver kertoo The Hollywood Reporterin haastattelussa, ettei hän paljastanut edes vaimolleen millaista roolia hän The Force Awakensissa esittää.

Salaisuuden verho valottui vasta ensimmäisten trailerien julkistuksen jälkeen, jolloin Kylo Renin hahmo esiteltiin todenteolla yleisölle. Tätä ennen Driverin esittämästä hahmosta liikkui sosiaalisessa mediassa vain villejä spekulaatioita.

– Se oli hienoa. En kertonut hahmosta mitään vaimolleni kolmeen vuoteen, sillä hänen ilmeensä ja reaktionsa oli näkemisen arvoinen, Driver myhäilee.

Elokuvan tiimoilta lukuisia talk show - ja lehtihaastatteluita antanut Driver myönsi Conan O’Brienin talk show’ssa Kylo Renin käyttämän maskin olleen äärimmäisen epämukava.

– Se oli hirvittävä. Tähänkään päivään mennessä minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka kukin elokuvassa on, koska en nähnyt maskin alta mitään, Driver hauskuutti yleisöä.

The Force Awakens sai ensi-iltansa keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Kaisa Mäkäräinen putosi palkintopallilta äärimmäisen niukasti

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä, pelastuslaitoksen kelkkapartio löysi

    10. 10

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Kaisa Mäkäräinen putosi palkintopallilta äärimmäisen niukasti

    6. Näytä lisää