Unelma, Anelma

Viihde

Valikko

Viihde

Lemmy Kilmisterin villi rock-elämä päättyi dramaattisesti – kuuli syövästään vasta tapaninpäivänä

Motörhead-yhtyeen keulahahmo Lemmy Kilmister sai lauantaina tietää sairastuneensa syöpään. Vain muutamaa päivää myöhemmin bänditoverit tiedottivat rock-ikonin kuolemasta.
Jouluaattona 1945 syntynyt Ian ”Lemmy” Kilmister ehti juuri ja juuri täyttää 70 vuotta. Yhtyeen Facebook-päivityksen mukaan hän sai tietää kaksi päivää syntymäpäivänsä jälkeen, että hän sairasti erittäin aggressiivista syöpää.

Taistelu jäi lyhyeksi. Vain paria päivää myöhemmin Lemmyn bänditoverit kertoivat Facebookissa rock-maailmaa järkyttäneen kuolinuutisen. Yhtyeen tiistaiyönä julkaisemassa päivityksessä kerrotaan, että Kilmister kuoli kotonaan, perheensä ympäröimänä ja suosikkivideopelinsä äärellä.

Roudarista rock-ikoniksi

Britanniassa syntynyt Kilmister työskenteli ennen Motörheadia muun muassa Jimi Hendrixin roudarina. 70-luvulla hän liittyi Hawkwind-nimiseen rock-yhtyeeseen. Hänet erotettiin yhtyeestä vuonna 1975, minkä jälkeen Motörhead sai alkunsa.

Motörhead löi itsensä läpi 80-luvun alussa Ace of Spades –kappaleen myötä. Yhtyettä on kuvailtu heavy metal –musiikin pioneeriksi, joskin Kilmister itse kutsui sitä mieluummin rokkibändiksi. Vapaa-ajallaan mies harrasti muun muassa Natsi-Saksan muistoesineiden keräilyä. Hänestä on tehty myös dokumenttifilmi, joka ilmestyi vuonna 2010.

Lemmy Kilmisterin tavaramerkeiksi muodostuivat pulisongit ja kokomusta asu hattuineen. Muun muassa AFP:n mukaan laulaja tunnettiin myös siitä, että hän asetti lavalla mikrofonin hyvin korkealle; miehen omien sanojen mukaan tavan taustalla oli alun perin se, ettei hän näkisi, kuinka vähän yleisöä keikoille tuli alkuaikoina.

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Rita Tainola tapasi Kilmisterin Lontoossa vuonna 1980, jolloin Motörhead oli suosionsa huipulla. Tainola muistelee vuonna 2013 ilmestyneessä artikkelissa, että tatuoidun rock-miehen ja silkkiseen jakkupukuun sonnustautuneen toimittajan tapaaminen oli aluksi hämmentävä.

– Oven avasi aivan käsittämättömän näköinen pitkähiuksinen mies, jolla oli tatuointeja ja luotivyö. Tuijotimme toisiamme, aivan kuin kaksi eri maailmaa olisi kohdannut. Edessäni seisoi Lemmy Kilmister, joka varmastikin mietti minun päätyneen vahingossa väärään paikkaan, Tainola muistelee kohtaamista.

Terveysongelmia jo aiemmin

Viimeisinä vuosina terveysongelmat varjostivat rock-legendan uraa, mutta bändi jatkoi urheasti kiertämistä. Vuonna 2014 Motörhead joutui kuitenkin perumaan koko Euroopan-kiertueensa Lemmyn terveysongelmien vuoksi.

Kovana juhlijana ja viskinjuojana tunnettu muusikko kertoi saman vuoden syksyllä, että hän oli terveyssyistä vähentänyt tupakointia ja alkoholin juomista.

– Olen lopettanut tupakoinnin melkein kokonaan. En enää juo Jack Danielsia vaan vodkaa, joka ei kuulemma ole ihan niin pahaksi terveydelle, Lemmy vitsaili Blabbermouth-sivuston haastattelussa viime vuoden syksyllä.

Lemmy Kilmisterin viimeiseksi Suomen-keikaksi jäi itsenäisyyspäivän esitys Helsingissä. Laulajan terveyttä verottaneista vaivoista näkyi merkkejä myös silloin.

Motörheadin seuraavan kiertueen oli määrä alkaa tammikuussa. Lemmyn bänditoverit eivät ole vielä kertoneet, kuinka yhtyeen tarina jatkuu.

– Kerromme lisää tulevina päivinä, mutta toistaiseksi pyydämme…soittakaa Motörheadia kovaa, soittakaa Hawkwindiä kovaa, soittakaa Lemmyn musiikkia KOVAA. Ottakaa drinkki tai muutama. Jakakaa kertomuksia. Juhlistakaa elämää, jota tuo ihana, ihmeellinen mies juhlisti itse niin eloisalla tavalla. Hän haluaisi juuri sitä, bändi kirjoitti Facebook-päivityksessään vapaasti käännettynä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

  6. 6

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  7. 7

    Testaa, miten sinkku olet!

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  10. 10

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

  6. Näytä lisää