Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Vaalea bikinimalli korvaa Pamela Andersonin Baywatchissa – tältä näyttää hidastettu juoksu uikkarissa

baywatch
Kelly Rohrbach nähdään uudessa Baywatch-elokuvassa ikonisessa CJ Parkerin roolissa.
Legendaarisesta Baywatch-sarjasta ollaan puuhaamassa elokuvaa, jonka näyttelijäkiinnityksistäkin tiedetään jo jonkin verran. Elokuvassa nähdään ainakin Zac Efron, Dwayne ”The Rock” Johnson ja Alexandra Daddario, mutta ylivoimaisesti eniten kiinnostusta on herättänyt se, kuka saa esitettäväkseen CJ Parkerin roolin.

Roolihahmon on tehnyt ikimuistoiseksi itse Pamela Anderson, joten aivan pientä uikkaria seuraajalla ei ole täytettävänään.

Elokuvan tuottajiin kuuluva näyttelijä Dwayne ”The Rock” Johnson on nyt vahvistanut Instagramissa, että CJ Parkerin roolissa nähdään amerikkalaismalli Kelly Rohrbach.

Mikäli video ei näy oikein, näet sen myös täällä.

– On ilo toivottaa Kelly Rohrbach tervetulleeksi Baywatch-perheeseen, CJ Parkerin ikoniseen rooliin. Kyllä, hän on kuuma, mutta mikä tärkeintä, hän on fiksu, vahva ja hauska. Juuri sellainen, josta pidämme. Valmistaudu maailma, emme malta odottaa, että saamme luoda teille uuden sukupolven Baywatchin, elokuvassa itsekin näyttelevä The Rock kirjoitti Instagramissa.

Mikäli video ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Myös Rohrbach itse vahvisti uutisen Instagramissa.

– Se on virallista! Olen niin innoissani, että voin viimein ilmoittaa esiintyväni The Rockin kanssa tulevassa Baywatch-elokuvassa. Matka on ollut tähän mennessä upea, enkä malta odottaa, mitä kaikkea on vielä tulossa. Olen enemmän kuin siunattu ja kiitollinen, Rohrbach iloitsee isosta roolistaan.

Mikäli video ei näy oikein, näet sen myös täällä.

The Rock julkaisi kirjoituksensa yhteydessä kolme eri videota, joilla hän jä Rohrbach pelleilevät rannalla. Rantavahtien legendaariseen punaiseen uimapukuun pukeutunut Rohrbach harjoittelee videoilla muun muassa hidastettua juoksemista rannalla.

Kelly Rohrbach on aiemmin tullut tunnetuksi muun muassa Sports Illustratedin bikinimallina. Hän on tehnyt myös rooleja muutamissa tv-sarjoissa ja opiskellut näyttelemistä yliopistossa.

Viime kesästä lähtien Kylly Rohrbachin on kerrottu seurustelevan Leonardo DiCaprion kanssa, mutta US Weeklyn mukaan suhde olisi nyt jo katkolla.

Aiemmin spekuloitiin, että CJ Parkerin roolissa nähtäisiin brittikaunotar Kelly Brook, sillä kurvikas nainen paljasti saaneensa Baywatch-elokuvan käsikirjoituksen luettavakseen. Toistaiseksi ei ole tietoa tullaanko myös Kelly Brook näkemään jossain muussa roolissa elokuvassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    2. 2

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää