Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Merimaa otti Bowien kuolinuutisen raskaasti: ”Ei taida olla ketään, joka olisi jäänyt miehen musiikista kylmäksi”

David Bowie 1947-2016
Juhani Merimaa sai maanantaina tiedon David Bowien kuolemasta.
Suomalainen rockvaikuttaja Juhani Merimaa otti tiedon David Bowien kuolemasta raskaasti. STT:n välittämä tieto musiikin supertähden menehtymisestä yllättää.

– Ikävä uutinen. Näitä uutisia tulee nyt viikottain. Onhan 69 vuoden ikä kunnioitettava.

Merimaan mielestä nykymusiikki on paljon velkaa Bowielle. Legenda on vaikuttanut musiikillaan moneen sukupolveen ja heidän musiikkinsa.

– Hän oli hyvin monipuolinen ja lahjakas. Hän uudisti musiikkia paljon ja toi siihen uusia elementtejä paljon. Vaikutus musiikkiin ylipäätään on ollut erittäin suuri.

Bowie tunnetaan erityisesti kyvystään luoda nahkansa uudestaan ja uudestaan.

– Hän ei jämähtänyt tiettyyn musiikkityyliin, vaan pyrki aina uudistumaan. Hän oli luova, moniulotteinen, näkemyksellinen ja hallitsi välineensä.

Muusikkojen lisäksi tyyliniekka nautti laajaa yleisön suosiota ja arvostusta.

– Ei taida olla ketään, joka olisi jäänyt miehen musiikista kylmäksi, Merimaa jatkaa.

Edesmenneen tähden tuotanto pursuaa vuosien varrelta kymmenittäin hittejä, ehtihän mies julkaista 25 täyspitkää levyä urallaan. Uusi levy "Blackstar" on kerännyt mairittelevia arvioita maailmalta.

– Superhittejä riittää tähden tuotannossa useiksi tunneiksi. Yritin juuri ostaa läheisestä levykaupasta uusinta levyä, mutta levy oli ehditty myydä loppuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    6. 6

      IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    9. 9

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Mielenosoitukset Kaisaniemessä ohi, Vastarintaliike suuntaa kohti Töölöntoria – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    6. Näytä lisää