Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Celine Dionin puolison pitkä taistelu: ”Tulen olemaan siellä, kuolet minun käsivarsilleni”

Laulaja Celine Dionin aviomies René Angélil menehtyi torstaina kurkkusyöpään. Dion kertoi jo elokuussa antamassaan koskettavassa haastattelussa, ettei hänen miehellään olisi paljoa aikaa.
– René Angélil, 73, menehtyi tänä aamuna kotonaan Las Vegasissa taisteltuaan pitkään ja urheasti syöpää vastaan, kuolemasta kertoneessa tiedotteessa sanottiin.

– Perhe toivoo, että heidän yksityisyyttään kunnioitetaan tällä hetkellä.

Tiedote julkaistiin laulajan Facebook-sivulla.

Rene Angelil, 73, passed away this morning at his home in Las Vegas after a long and courageous battle against cancer....

Julkaissut Celine Dion 14. tammikuuta 2016

Muun muassa TMZ uutisoi kuoleman olleen läheisille yllätys, sillä mies oli viime aikoina voinut paljon paremmin. Celine Dion oli kuitenkin tiennyt jo pitkään, ettei hänen puolisollaan välttämättä olisi enää paljoa aikaa. Hän on kertonut koettelemuksestaan useasti julkisuudessa.

Kunto heikkeni toissa vuonna

Celine Dionia 26 vuotta vanhempi aviomies oli samalla hänen managerinsa ja kannustajansa. Kun pari tapasi ensimmäistä kertaa, Dion oli vasta 12-vuotias ja Angélil ryhtyi hänen managerikseen. Myöhemmin suhde muuttui ammatillisesta romanttiseksi. Pari meni naimisiin vuonna 1994.

Angélilin kurkkusyöpä diagnosoitiin jo vuonna 1998. Vuonna 2014 hänen kuntonsa heikkeni niin, että Dion jättäytyi pois Las Vegasissa pitämästään show’sta. Miehensä pyynnöstä hän palasi kuitenkin Vegasin lavalle vuotta myöhemmin.

– Hän tahtoo minun lentävän, mutta samaan aikaan hän tarvitsee minua niin paljon. Ja minäkin todella haluan pitää huolta hänestä, Dion kertoi People.comille.

Maaliskuussa 2015 Dion myönsi, että hän pelkäsi menettävänsä puolisonsa. Tuolloin Angélil oli jo niin huonossa kunnossa, että tarvitsi apua syömiseen.

Saman vuoden elokuussa Dion kertoi USA Today:lle antamassaan koskettavassa haastattelussa, etteivät lääkärit eivät enää osanneet arvioida, paljonko aikaa Angélililla oli jäljellä.

Mies suunnitteli hautajaistensa yksityiskohtia ja sanoi, että halusi kuolla vaimonsa käsivarsille. Tuolloin Dion lupasi olla miehensä rinnalla, kun tämä menehtyisi.

– Selvä, tulen olemaan siellä, kuolet minun käsivarsilleni, hän kertoi luvanneensa miehelleen.

”Kaikki tulee sujumaan hyvin”

Celine Dion kertoi lehdelle, että puolison vakavaan sairauteen voi suhtautua kahdella eri tavalla: voi joko antaa voimattomuuden musertaa itsensä tai vakuuttaa toiselle, että on läsnä ja kaikki tulee menemään hyvin.

– Polvet saattavat täristä lopussa, mutta kun joku rakastamasi tarvitsee apua, ei ole aika itkeä. Sen jälkeen, tietenkin. Mutta ei vielä, hän kertoi.

Polvet saattavat täristä lopussa, mutta kun joku rakastamasi tarvitsee apua, ei ole aika itkeä.

Dionilla ja Angélililla on kolme yhteistä lasta; 14-vuotias poika René-Charles sekä 5-vuotiaat kaksospojat Nelson ja Eddy. Lisäksi Angélililla on edellisestä liitostaan myös kolme lasta, tytär Anne-Marie ja pojat Patrick ja Jean-Pierre.

Lokakuussa Dion kertoi US Weekly –lehdelle pyrkivänsä opettamaan lapsilleen, että sairaudet ja muut ikävät asiat kuuluvat elämään.

– Kunnioitan valtavasti vanhinta lastani René-Charlesia. Hän osoittaa vahvuutta nähdessään isänsä tässä kunnossa, sillä isä on ollut hänen tukensa, Dion sanoi.

Myös Dion itse oli jo valmistautunut leskeksi jäämiseen.

– Kun se iskee, niin sitten se iskee. Mutta tärkein tehtäväni on kertoa miehelleni, että kaikki tulee sujumaan hyvin: minä pidän huolta lapsistamme, sinä katselet meitä toisesta paikasta, Dion kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. 6

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    7. 7

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Brittihovi vahvisti tiedon: Prinssi William ja herttuatar Catherine muuttavat perheineen Lontooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    5. 5

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    6. Näytä lisää