Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Tällaista murinaa hurjistunut kissa piti

Lemmikkien aistit ovat ihmisen korvia ja silmiä valppaammat. Joskus niiden uskotaan näkevän myös rajan takaa tulleita vierailuja.

Se, mitä Kosti-Antero-niminen kissa näki muutama vuosi sitten kerrostalon seitsemännen kerroksen ikkunasta, ei ole selvinnyt katin omistajalle tänäkään päivänä. 

Ikkunasta avautui näkymä Hietaniemen hautausmaalle sekä krematorioon. Omistajansa vieressä nukkunut kissa havahtui kesken unien ja aloitti hurjalta kuulostaneen murinan tuijottaen ikkunaan. Kissa hyppäsi lattialle ja töminästä päätellen ikkunanlaudalle ja murisi hurjana. Ääntä säestivät sähähdykset. Kissan omituisesta käytöksestä säikähtänyt omistaja ei lähtenyt selvittämään, mikä, mitä tai kuka ikkunan takana oli, vaan laittoi valot päälle. Eikä sammuttanut niitä koko yönä.

Kissa palasi lopulta karvat pystyssä ja häntä tuuheana sänkyyn.

Monet ovat selittäneet tapahtunutta sillä, että ikkunan takana on ollut tai sen ohi on lentänyt iso lintu. Kissa kuitenkin asui tyytyväisenä samassa asunnossa, eikä ollut koskaan aikaisemmin eikä sen jälkeen rähjännyt ikkunanlaudalla.

Samainen kissa oli käyttäytynyt oudosti aiemmin samana vuonna talossa, jonka toinen omistaja kuoli. Kissa vaelsi kuoleman jälkeen aavemaisen hiljaa hiipien kohti huonetta, missä vainaja oli ollut. Lemmikki oli poikkeuksellisen säikky ja se tuijotti silmät suurina sille kovin tuttua taloa. Tuolloin paikalla olleet kuvailivat kissan käytöstä oudoksi ja pelottavaksi.

Tällaista murinaa Kosti-Antero piti vaistotessaan kutsumattoman vieraan ikkunan takana. Kissa murisi videolla tällä kertaa omistajalleen, joka yritti viedä häneltä lelun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

  2. 2

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  3. 3

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

  10. 10

    Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  10. 10

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

  2. 2

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  3. 3

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  4. 4

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. Näytä lisää